Nyt se on ohi. Reissusta kotiuduttiin eilen illalla. Rankka reissu niin henkisesti kuin fyysisestikin. Pe aamun lähdöstä ei jäänyt juuri mitään mieleen siltä kaikelta jännitykseltä. Matkalla haettiin Tero mukaan ja suunnattiin keula kohti Joroista. Pahoittelut muuten tässä vaiheessa jossen osaa tuota maagista paikkakuntaa kieliopillisesti oikein lausua, sillä huomasin että sillä on paikallisille suurikin merkitys että sen sanoo juuri oikein. Jokatapauksessa matka Kirsin ja Teron kanssa tilaihme fiestalla pyörät takabaksin päällä meni oikeinkin leppoisasti huonoa huumoria viljellen. Matkan aikana ehdittiin käydä läpi niin karvanpoistotekniikat kuin jokaisen mielessä enemmän tai vähemmän pyörinyt ajovarustuskin jos vettä sataa. Loppu porukan kanssa sovittiin treffit Kuortin ABClle jossa syötiin yhdessä "viimeinen ateria", ja ei, ei syöty sitä kuuluisaa lounaspöytää vaan pitäydyttiin -ylläriylläri- pastassa. Matkaan oli saatu myös huoltaja, Jaanan sisko, Coloradon vahvistus Stiina, joka tavattiin siis ensimmäistä kertaa. Pieni jännityksen poikanen oli selkeästi lounaspöydässä havaittavissa, sen verran huonoa huumoria oli ilmassa ja ainakin omien havaintojeni perusteella saatiin useampiakin närkästyneitä katseita muista pöydistä kovaäänisen nauramisemme vuoksi, tervetuloa vaan meidän pöytään :) Loppumatkaksi hyppäsin itse rattiin ja kohta jo alkoikin Joroinen -tuo suomen ystävällisimpien ihmisten kunta- lähestymään. Paikanpäällä ajettiin suoraan kisakansliaan ilmoittautumaan ja kuuntelemaan pakollinen kisainfo. Samaan syssyyn todettiin että tämä ei ole mikään tavallisen tallaajan kilpailu jonne tullaan vain ihmettelemään, vastaan käveli toinen toistaa treenatumman oloista kanssa kilpailijaa ja viimeistään kanslian ovella Joroisten oman pojan Jarmo Hastin (SM-2, 2012) kävellessä vastaan alkoi jännitys todella nousta huippuunsa. Itse kävin noutamassa joukkueemme kirjekuoren ja muun tarpeellisen sälän kun Pekka ja Chloe eivät vielä olleet paikalle ehtineet. Rasti joukkueen nimen perään ja ranneke käteen, homma hoidettu!
Tällä rannekkeella pääsi viikonlopun aikana paikkoihin joihin ei yleensä meikäläisellä ole asiaa. Mm.kisan jälkeen vessaan pyrkiessäni totesi kuivan oloinen elämäänsä kyllästynyt järkkäri että "tämä on vaan kilpailijoille", mutta tätä vilauttamalla aukeni uusi maailma ja muuttui äänikellossa myös tuon "herrasmiehen" suussa. Sanonta vaatteet tekee miehen -tai urheilijan- ei ainakaan tässä tapauksessa pitänyt paikkaansa, en ilmeisesti sitten numerolappuineni näyttänyt edes kilpailijalta :D
Lopulta saatiin muutkin porukasta paikalle ja infon kuunneltuamme suuntasimme kohti majoitus paikkaamme. Tuoltakaan lyhyeltä matkalta ei huumoria puuttunut Kirsin hyvän Tomtom navigaattorin neuvoessa reittiä (kyllä, sarkasmia), sillä perille päästyämme totesimme kaikkien muiden jo olevan paikalla vaikka pääsimme reilusti ensimmäisinä liikkeelle kisakanslialta. Majoituspaikasta mainittakoon Rampe-koira, 10kk ja ehkä 60kg, oikein sympaattinen kaveri. Maatilalta löytyi myös muutama kissa, kissanpentu, minipossut väinö ja sulo, pari hevosta ja toistasataa lammasta, joista Jope taisi jo yhden ostaakin -ruuaksi tosin :) Virittelimme numerot varusteisiin ja arvottiin armottomasti sataako lauantaina vai ei, ja puolimatkalaiset pakkailivat vaihtosäkkejään ennen pyörien katsastukseen lähtemistä jonka yhteydessä piti T2 eli juoksun vaihdon säkki jo urheilutalolle jättää. Katsastuksesta ei jäänyt muuta mieleen kuin armoton sadekuuro joka yllätti juuri kun oltiin hypätty autoista ulos ja kastuttiin siis litimäriksi, vaan eipä triathleetit vettä pelkää! Pyörät telineisiin Valvatuksen rannalle ja kisa messujen kautta kohti majapaikkaa ja unta.
La aamuna herätyskello soi 6.45, ja kun Tero totesi "ei se Niko muu auta kun lähteä, nyt on se päivä" pakattiin kamat ja suunnattiin aamupalalle. Mulle ei ruoka juurikaan maistunut, vähän taisin mehukeittoa ottaa. Tässä vaiheessa oli jo tunne että tankkaus on onnistunut nappiin ja energiat eivät tule olemaan ongelma ainakaan minulla. Taksi kaarsi pihaan 7.50 ja matka saattoi alkaa. Radiosta tuli yön joutsenlaulu, yleensä en tuosta kamalasti perusta mutta nyt se kolahti jotenkin mieleen ja vaivuin ajatuksiini vain todetakseni että perillä ollaan iha just! Valvatuksella laitettiin pyörät kuntoon ja puolimatkalaiset alkoivat hiljalleen vaihtaa märkkäreitä päälle. Itselläni oli aikaa kierrellä ja etsiskellä tuttuja joita muutama vastaan tulikin, valmentajamme Ilkka oli kameran kanssa liikkeellä, ja Johanna oli osallistumassa kisaan itsekin, viimeiset onnen toivotukset ja puolimatkalaisemme alkoivat yksitellen lähteä liikkeelle omilla vuoroillaan. Joukkuekisan lähtö oli vasta 10.27 eli kaikesta viimeisimpänä ja Pekan viimein lähtiessä liikkeelle oli itselläni hiljalleen aika alkaa vaihtaa ajokamoja päälle.
M30-34 sarjan lähtövalmisteluja, sarjan jossa minunkin piti alunperin olla mukana..
Pekka saapui uinnista reilu 47min myöhemmin ja irroitettuani chipin häneltä itselleni oli aika lähteä matkaan. Ylämäki valvatuksen rannalta kohti joukkuekisan pyörelinettä mäen päällä meni Baba Lybeckin perässä juostessa -sen jälkeen ei häntä näkynytkään ennekuin maalissa- ei ollut minun päivän kunnolla asiaa siihen kyytiin :) Heti ensimmäisten kilometrien aikana pystyin toteamaan että reitti on nopea ja varovainen toiveeni 3.30.00 loppuajasta saattaa jopa onnistuakin. Matkan ajalta ei jäänyt oikeastaan mitään muuta mieleen kuin muutamat käden heilautukset tiimikavereille, ja se KANNUSTUS. Oli jotain aivan uskomatonta tulla kilpailukeskuksen kääntöpaikalle kun kaikki kannustivat ja hurrasivat. Sekä matkan aikana omien pihateidensä edessä seisseet asukkaat jotka jaksoivat meille häntäpäänkin sankareille taputtaa ja kannustaa, hymy oli itselläni joka kerta kasvoilla ja ei ollut tippa silmäkulmassakaan varmaan kauhean kaukana, liekkö tämä sitä kuuluisaa Joroisten henkeä?
Tässä matkalla hyvävoimaisena vähän reilu 45km takana. (Kiitokset kuvasta Ilkalle).
Lopulta matka oli takana, vaikka viimeiset kilometrit tuntuivatkin järkyttävän pitkiltä. Onneksi tässä vaiheessa muistin Teron kommentin: se maali tulee sieltä aina, se ei katoa mihinkään. Pyörän jätettyäni pääsin vielä kuittaamaan loppujuoksussa ohi yhden kaverin jonka kanssa pienimuotoista kissahiiri-leikkiä oltiin viim.20km matkasta vedetty. Sisään urheilutaloon ja chippi Chloelle, jolla oli joukkueemme juoksu-osuus edessä ja josta hää loppujen lopuksi selviytyi enemmän kuin upeasti ja päästiin tavoiteaikaamme n.7 tuntiin. Oma osuusaikani oli kuin olikin likimain 3.30.00, tarkkaa aikaa ei ole vielä saatavissa, liekkö tuleekaan koskaan, mutta ei sen väliä voitin itseni, me kaikki voitimme itsemme. Osuuteni jälkeen siirryin kannustamaan puolimatkalaisia Stiinan ja Pekan kanssa. Stiina oli raahannut mukaan lehmänkellon jota sormet verillä hakkasi aitaa ja milloin mitäkin vasten. Yksitoisensa jälkeen kaverit tulivat maaliin toinen toistaa paremmilla ajoilla. Jokainen meistä pääsi tavoitteeseensa ja vähän päällekin, jokainen meistä oli voittaja. Tässä porukassa on upeaa urheilla yhdessä!
 |
| TEAM INVEST (Viivi, Tero, Pekka, Kirsi, Niko, Tarja, Jouni, Leena, Jaana ja Chloe) |
Niko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti