lauantai 7. kesäkuuta 2014

Paluu

Ei löydy minua joroisten tämän vuoden lähtölistalta missään muodossa. Jalka oli enemmän ja vähemmän rikki koko syksyn ja alkutalven, oikeastaan vasta helmi-maaliskuussa alkoi olla siinä kunnossa että ei särje vähääkään pidemmän liikkumisen jälkeen. Kevään myötä olen löytänyt paikallisen liikunta- ja hyvinvointikeskuksen punttiksen ja ryhmäliikunta tunnit -varsinkin spinningin. Liikkumisen ilo on jälleen alkanut siis löytyä. Takki oli kieltämättä viime syksynä aika tyhjä. Töissä oli kiirettä, ja kaiken maailman tekosyitä tuntui aina olevan. Oikeastaan jälleen kerran kiitos vaimolle, joka houkutteli minut käymään salilla. Sain oman ohjelman jota nyt orjallisesti reilu kaksi kuukautta noudattanut. Oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni olen aktiivisesti lihaskuntoa kohottanut tietoisesti, tuloksia syntyy ja toivottavasti myös näkyykin :)

Myöskin jalkapallo on oikeastaan koko kevään ajan ollut tapetilla, ja itsekin on tullut käytyä pelaamassa muutamaan otteeseen, jossei valmentaen nuoria tulevaisuuden toivoja niin sitten paikallisten vaarien kanssa pappahöntsässä. Mukavaa kaiken kaikkiaan! Kestävyys liikunta ei kuitenkaan ole jäänyt kokonaan pois, en kuitenkaan halua itseäni väkisin pakottaa lenkille tms. vaan teen niinkuin omatunto sanoo, tällä hetkellä punttis yms tuntuu olevan se mun juttu, ja sinne joka kerta mielelläni lähden. Ei ole upeampaa tunnetta kuin herätä kirkkaaseen kevät aamuun klo.5 ja käydä aamupuntilla ennen  töihin menoa. On mahtavaa tulla salilta kotiin ja ihmetellä kun muut vasta ovat heräämässä ja itse on täynnä energiaa ja virtaa valmiina työpäivän haasteisiin. Ruokavalioon on tullut kiinnitettyä huomiota jonkin verran, mutta jos hampparilla käyn niin maailma ei siihen kaadu.

Loma on alkamassa vajaan kuukauden päästä, en ole sen suurempia suunnitelmia vielä luonut, mutta liikunta jossain määrin kuulunee ohjelmaan enemmän tai vähemmän, mutta stressiä en suostu asiasta ottamaan! Nautin elämästä, ja olen huomannut jälleen että liikunta on mitä parhainta huoltoa mielelle arjen harmaudessa.

Joroisilla kuitenkin kilpaillaan jälleen heinäkuussa ja TeamInvest on jälleen mukana. Haluankin toivottaa kaikille osallistuville oikein mukavia ja antoisia viimeisiä harjoitusviikkoja, ja ennenkaikkea tulosparannuksia! Nyt olette vuoden viisaampia, eikä kukaan ole enää "undulaatti" joroisilla. Mieleni tekisi lähteä paikanpäälle kannustamaan, niin hieno oli viime vuonna kokemus ja huippu kaverit vielä niin mikä ettei! Kesä näyttää mitä tapahtuu, saattaa ollakin että tuttuja karjaisuja tulette kuulemaan reitin varrella ;)


/N