sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Keittoa.

Ei uskalla muuta syödä. Jep, ei riittäny pelkkä flunssa. Ehtihän sitä käydä kerran juoksemassa, ja suunnitella HUOM suunnitella hiihtävänsä kaksi päivää tänä viikonloppuna, no eipä tarttenu, siitä piti huolen tiukkaakin tiukempi vatsapöpö. Pikkasen eilen aamulla jo kutitteli, ja onneksi lykkäsin hiihtämään lähtöä myöhäisemmäksi enkä lähteny muiden matkaan jo kymmeneltä. Ei tarttenut lähteä sitten myöhemminkään- mehut on miehestä aika veke. Tosin puntarilla oli mukava käydä aamulla, jotain positiivista sentään siinäkin, paino katoaa silmissä -ainakin hetkeksi :)

Ohessa päivän lounas, oikein maittavaa knorr kana-nuudeli "keittoa". Nälkä on edelleen. Pussin kyljessä mainostettiin että "ilman keinotekoisia aromivahventeita", no eipä siinä ollut oikein muutakaan. Tosta ei tule ku pahalle mielelle. En suosittele kenellekään.








Tässä kaiken keskellä on ehtinyt tutustua taas netin ihmeellisen maailmaan, ja tuli eksyttyä jopa muutamille polkupyöriä kaupitteleville sivustoille. Rahaahan noihin leluihin saa tuhlattua vaikka miten ja paljon, mutta se paljonko maastopyöräilylle sydämensä menettänyt viitsii maantietykkiin sijoittaa onkin erijuttu. Jokatapauksessa on kevään ja kesän aikana sen puikoissa tiedossa satoja ja taas satoja kilometrejä joten ihan millään kuramoottorilla ei sitäkään viitsisi tehdä. Silmiin on tähän mennessä tarttunut pari oikein hyvältä vaihtoehdolta tuntuvaa menopeliä:
ViaNirone 7 ja Raato R1

Noista kahdesta tuo Radonin versio ei ainakaa osasarjoilla häpeile, negatiivisena puolena sitten se kokeilun mahdollisuus. Radonia kun ei Suomessa myydä. Mutta olisi se hieno, ai että, kyllä maastomiehenkin sydän jo vähän lämpenee mattamustalle väritykselle, ja shimpan 105 on aina hyvä. Bianchi sitten merkkinä nostalgisista nostalgisin, IL Piratakin sillä aikanaa ajoi. RIP. No, jokatapauksessa, aikaa tuon vaikean päätöksen tekemiseen vielä on, ja tarkkaan täytyy miettiä kaikki vaihtoehdot. Käytettyäkään en pois sulje, ei se aika parane meidän leikissä sillä onko sulla alla tonnin tai kahden fillari, joten kermaperseily sikseen ainakin mun osalta. Se jerkku pitää löytyä sieltä reidestä, lompakon paksuus ei kato loppuaikaa. Tod näk saan positiivista palautetta tästä rakkaalta vaimoltani, joka on luultavasti mallia "onks pakko taas hankkia tonne varastoon seisoskelemaan mitää ylimäärästä jolla kerran aiot ajaa", no jep, saattaa olla oikeassa siinä, se jatkuuko maantieharrastus vielä ensi kesän jälkeen, on täysi mysteeri vielä mulle, sen aika näyttää.

Se siitä varusteturinoinnista tällä erää, laitellaan sitten joskus kuvaa kun on tuo päätös tehty. Huomenna olisi kimppatreenit stadikalla, vielä en ole päätöstä tehnyt lähdenkö mukaan, eväät pysyy jo sisällä joten ehkäpä ainakin kuunteluoppilaaksi lähden, aiheena meinaan juoksu, se minulle kaikkein haastavin enkä millään haluaisi menettää kaikkea mahdollista tietoa siitä osa-alueesta. Mutta en mä lähde kavereitakaan sairastuttamaan, joten jos huomenna mut töissä näette, tulette näkemään mut myös stadikalla klo.15.

Ainiin, vaimolle hyvää hääpäivää, jo kuudetta sellaista :)

N


keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Sairas.Kipeä.

eipä oikeastaan muuta lisättävää. Viime päivityksessä epäilemäni yliväsymys pitkästä lenkistä olikin lenssun perkele. Ja pitkä sellainen. Sen tarkemmin menemättä limanerityksen yksityiskohtiin, ei tullut mieleenkään lähteä ennen tätä päivää liikkeelle. 9 päivän totaalitauko siis takana. Yhtään riskiä en uskaltanut tän kanssa ottaa, kuumetta ei kai ollut(tosimieshän ei mittaile ettei vahingossakaan joudu saikulle töistä), mutta kun aikaa todellakin vielä on, katsoin parhaaksi odottaa ihan rauhassa parempia oloja. Tänään sitten pienet irrottelut lohjanharjun rinteissä matalalla sykkeellä ja pienet kuntopiirit kotona. Otetaan nyt rauhassa loppuviikko ja ens viikolla sitten taas täysrähinä päälle.

Maanantaina taitaa ollakin vuorossa yhteis juoksutreenit muiden hullujen kanssa sisällä Olympiastadionin lämmössä. Ja kun kerta lämpimässä päästään pitkästä aikaan juoksemaan, ja varustukseksi oli mainittu sisäjuoksu välineet, haastankin T ja J teidät lähtemään matkaan speedoissa.. Ans kattoo kui käy. Todennäköinen lopputulema ko tempaukselle saattaisi olla elinikäinen porttikielto suomalaisen penkkiurheilukansan pyhättöön, tai vähintäänkin kasvojen menetys. haaste on siis heitetty :D

Tänään vihdoin loppui alkuvuoden kestänyt "piina" ja uutisesta tuli vihdoin uutinen. Aiemmin mainitsemani "erikoinen vuodenaloitus" tarkoittaa mun työpaikan vaihtoa. Päässä siis pyörinyt tässä reilun kaksiviikkoa enemmän tai vähemmän muut kuin Joroinen13. Ei ole kyse kuitenkaan mistään pienestä muutoksesta. Haikeat on fiilikset jo nyt, viimeinen työpäivä on 1.2, takana kuitenkin 4v5kk samassa paikassa. Olen ollut etuoikeutettu työskentelemään todella upeiden ihmisten kanssa, samoin kai vähän hullujen :D kaikki meidän triathlon porukasta liittyvät siis meidän työporukkaan jossain määrin, toiset enemmän, toiset vähemmän. MUTTA, ei se mitään, elämä jatkuu, samoin treenit, muistot ei kuole koskaan.

N

maanantai 14. tammikuuta 2013

Ravinto

Taisin jo aiemmin lupailla palata aiheeseen, tai ainakin sivuta sitä. Hiljalleen olen alkanut katselemaan mitä syön, tai siis mitä on pakko syödä. Harjoitusmäärien koko ajan kasvaessa huutaa elimistö polttoainetta koko ajan lisää ja lisää. Nälkä siis on koko ajan. Ja syödäkin pitäisi, ja vielä fiksusti! Siinä onkin haastetta "epäsäännöllisenepäterveellisen" ruuan mestarille.

Eilen sain kokea tämän ihan kantapään kautta, ja itseasiassa makselen veroa siitä tälläkin hetkellä suunnittelemattoman lepopäivän merkeissä. Ei vaan pystynyt lähtemään tänään, veto oli ihan veke, mies aivan lopussa. Kaikki tämä juontaa juurensa ilmeisimmin eiliseltä 1,5h lenkiltä, tai oikeastaan tapahtumista ennen sitä; tarkemmin tapahtumista joita olisi pitänyt tapahtua jo edeltävän päivän aikana ennen treeniä. Eli TANKATA ja kunnolla, ja varsinkin juoda. Lenkki sujui mitä mainioimmin, ainoastaan reilu tunnin jälkeen alkanut äärimmäisen kova janon tunne hieman kummoksutti. Kotona se sitten iski, ja iskee edelleen. Energiat ilmeisesti aivan lopussa, tuskin tämä flunssaakaan on. Todella outo olo vain, todella! Ei auta, pakkolepoa.

Jos tästä jotain opimme niin ainakaan ensi sunnuntaina en lähde viikon pitkälle ilman kunnon valmistaumista. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa? Näköjään pitää kaikki opetella kantapään kautta, virheistä opitaan, jälleen kerran.

Tuohon ruokavalioon jos vielä palaan niin, oikeasti mulla ei ole mitään hajua mitä pitäs syödä, miksi pitäs syödä ja mitä ei pitäs syödä. Ilmeisimmin tähän on oikeasti alettava kiinnittämään huomiota koko ajan entistä enemmän ja kaikkien ystävä google osaa varmasti kertoa miljoonia ja miljoonia vastauksia. Se mikä niistä sitten on se oikea, onkin aivan eritarina, johon en kyllä osaa tällä hetkellä ottaa mitään kantaa. Sen verran on setä tässä oppinut, että tasaisin väliajoin kannattaa jotain pientä syödä ja vettä kannattaa lipitellä useampi litra päivässä aineenvaihdunnan parantamiseksi..tai sitten ei. Kuten todettua, ei mitään käryä, kuha yritin vaa vaikuttaa fiksulta asian suhteen.
 Jos alkaisin tähän listaamaan viimeisen viikon aikana nautittuja "aterioita" ja "välipaloja" joutuisi lukija katsomaan uudestaan lukeeko blogia triathlon treenaamisesta vai tietokonenörtin päiväunista. Eli, en lähde listaamaan. Sanoisinko että kahvia kuluu..paljon. Töissä syödään, jos ehditään ja illalla sitten jos muistetaan ja jos muistetaan, harvemmin tulee mitään salaattia väsättyä. Tähän tulee muutos, näin ei voi jatkua. Se siitä. Jos teillä, arvon lukijat, on jotain hyviä ravinto sivustoja, linkatkaa toki tuohon kommentti kenttään, kiitoksella otan kaiken vastaan.

Huomenna olisi tiedossa urheilugaala, ja ihan paikanpäällä jalliksen maneesissa. Lupaan pitää TeamInvestin(jep, julkaistakoon tuokin nyt) mainetta yllä. Illan ehdottomana tavoitteena on saada yhteiskuva Jutin kanssa. Sen lupaan julkaista täällä, ja ehkäpä pientä raportin tynkää illan kulusta voidaan myös toteuttaa..tosin niiltä osin kun muisti vielä pelaa...?

ps.1000 sivulla kävijää lähestyy uhkaavaa tahtia, loistavaa, en olisi ikinä uskonut moisiin lukuihin yltäväni!

-N

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Juhlat on juhlittu.

..ja arki alkaa. Vuoden ensimmäinen viikko oli sopivasti löysempi, sillä edessä on vielä 192vrk tiukkaakin tiukempaa rääkkiä ennen Heinäkuun 20pvää. Vuosi alkoi, sanoisinko kosteahkosti, paljussa istuen ja urheilujuomaa nauttien. 1.1.2013 jääkin lähinnä mieleen tolkuttomasta voimattomuuden tunteesta ja hyvinkin ,hmm, tyhjentävästä olotilasta. Ei siitä sen enempää. Tiistaina jos tosiaan olisi jotain tarvinnut tehdä ei vaimon kommentti "sä saat sydärin jos evääkää liikautat" olisi ollut varmaan kaukana...hyvää uuttavuotta vaan vielä. Siinä ihmetellessä menikin sitten muutama päivä, mielessä pyöri pikkasen yllättäen muut kuin triathlonasiat, teki toisaalta ihan hyvää ja nollapäiviä taisi tulla huimat 5 peräjälkeen(näin pitkää taukoa ei vielä ole ollutkaan)! Kasvoi ehkä se henkinen kantti taas pikkasen lisää,tai sitten tuli todistettua itelle että sen tarttee kasvaa vielä huomattavasti enemmän (miten paljon voikaan mies hermoilla???) sen verta mielenkiintoinen muodostui tästä vuoden aloituksesta kaikkine yhtälöineen ja sattumineen.

Loppuviikkoa kohden joutui sitten jo hieman aktivoitumaan ettei iha löhöilyksi mene.  Eilen uimassa Kipan kanssa pitkästä aikaa. Hyvin tuo vielä sujui. Ainoastaa jäi harmittamaan etten saanut kuvaa Kipan silmän ympäryksistä tunnin uimisen jälkeen, kun oli Rva nuo uimalasit vissii pikkasen kireälle säätänyt, siinä olis ollu varma viikon kevennys tähänkin tarinaan, terkkuja vaan.. :D ja muistutuksena sääntö nro.1, kun tulet treeneihin, kamat on valmiina! vai mitä? eli ei säädetä niitä laseja kiireessä altaan reunalla viime tipassa, saattaa joku vaikka päästä kuittaamaan siitä..
 ...ja tänään pienet palauttavat hölkät kotikulmilla. En tiennyt että noin hitaasti voi edes juosta, mutta sain vihdoin vaihdatettua patterin polariin ja kun ohjelmassa luki "kevyt", mentiin kevyellä sykkeellä. Melkein hävetti kun tuntui niin hitaalta mutta vaihteluvirkistää. Tosin mukava oli huomata lenkin jälkee trackerista että nykyinen, "kevyt" on aivan yhtä vauhdikas kuin joskus lokakuussa vedetyt ekat lenkit, joiden jälkeen oli mies enempi tai vähempi hajalla eli Hyvä kun ees hiki tuli tänään ;)

Ensi viikosta lähtee taas ohjelman vko.1. Tiedossa 5päivää tiukkaa puurtamista töihin paluun keskellä. Tai kävin mä siellä jo pe pyörähtämässä mutta huomenna alkaa taas täydellä sykkeellä, näin parin viikon lomailun jälkeen on tuo motivaatio hieman vähissä-töihin siis. Tulikin muistaakseni viimeksi mainittua että treenejä odottaa oikeen innolla. Huomiseksi on piirretty uintia joten keidas kutsuu jälleen......

keep movin'!

-N