Testamentti.

Nyt se on ohi. Reissusta kotiuduttiin eilen illalla. Rankka reissu niin henkisesti kuin fyysisestikin. Pe aamun lähdöstä ei jäänyt juuri mitään mieleen siltä kaikelta jännitykseltä. Matkalla haettiin Tero mukaan ja suunnattiin keula kohti Joroista. Pahoittelut muuten tässä vaiheessa jossen osaa tuota maagista paikkakuntaa kieliopillisesti oikein lausua, sillä huomasin että sillä on paikallisille suurikin merkitys että sen sanoo juuri oikein. Jokatapauksessa matka Kirsin ja Teron kanssa tilaihme fiestalla pyörät takabaksin päällä meni oikeinkin leppoisasti huonoa huumoria viljellen. Matkan aikana ehdittiin käydä läpi niin karvanpoistotekniikat kuin jokaisen mielessä enemmän tai vähemmän pyörinyt ajovarustuskin jos vettä sataa. Loppu porukan kanssa sovittiin treffit Kuortin ABClle jossa syötiin yhdessä "viimeinen ateria", ja ei, ei syöty sitä kuuluisaa lounaspöytää vaan pitäydyttiin -ylläriylläri- pastassa. Matkaan oli saatu myös huoltaja, Jaanan sisko, Coloradon vahvistus Stiina, joka tavattiin siis ensimmäistä kertaa. Pieni jännityksen poikanen oli selkeästi lounaspöydässä havaittavissa, sen verran huonoa huumoria oli ilmassa ja ainakin omien havaintojeni perusteella saatiin useampiakin närkästyneitä katseita muista pöydistä kovaäänisen nauramisemme vuoksi, tervetuloa vaan meidän pöytään :) Loppumatkaksi hyppäsin itse rattiin ja kohta jo alkoikin Joroinen -tuo suomen ystävällisimpien ihmisten kunta- lähestymään. Paikanpäällä ajettiin suoraan kisakansliaan ilmoittautumaan ja kuuntelemaan pakollinen kisainfo. Samaan syssyyn todettiin että tämä ei ole mikään tavallisen tallaajan kilpailu jonne tullaan vain ihmettelemään, vastaan käveli toinen toistaa treenatumman oloista kanssa kilpailijaa ja viimeistään kanslian ovella Joroisten oman pojan Jarmo Hastin (SM-2, 2012) kävellessä vastaan alkoi jännitys todella nousta huippuunsa. Itse kävin noutamassa joukkueemme kirjekuoren ja muun tarpeellisen sälän kun Pekka ja Chloe eivät vielä olleet paikalle ehtineet. Rasti joukkueen nimen perään ja ranneke käteen, homma hoidettu!





Tällä rannekkeella pääsi viikonlopun aikana paikkoihin joihin ei yleensä meikäläisellä ole asiaa. Mm.kisan jälkeen vessaan pyrkiessäni totesi kuivan oloinen elämäänsä kyllästynyt järkkäri että "tämä on vaan kilpailijoille", mutta tätä vilauttamalla aukeni uusi maailma ja muuttui äänikellossa myös tuon "herrasmiehen" suussa. Sanonta vaatteet tekee miehen -tai urheilijan- ei ainakaan tässä tapauksessa pitänyt paikkaansa, en ilmeisesti sitten numerolappuineni näyttänyt edes kilpailijalta :D

Lopulta saatiin muutkin porukasta paikalle ja infon kuunneltuamme suuntasimme kohti majoitus paikkaamme. Tuoltakaan lyhyeltä matkalta ei huumoria puuttunut Kirsin hyvän Tomtom navigaattorin neuvoessa reittiä (kyllä, sarkasmia), sillä perille päästyämme totesimme kaikkien muiden jo olevan paikalla vaikka pääsimme reilusti ensimmäisinä liikkeelle kisakanslialta. Majoituspaikasta mainittakoon Rampe-koira, 10kk ja ehkä 60kg, oikein sympaattinen kaveri. Maatilalta löytyi myös muutama kissa, kissanpentu, minipossut väinö ja sulo, pari hevosta ja toistasataa lammasta, joista Jope taisi jo yhden ostaakin -ruuaksi tosin :) Virittelimme numerot varusteisiin ja arvottiin armottomasti sataako lauantaina vai ei, ja puolimatkalaiset pakkailivat vaihtosäkkejään ennen pyörien katsastukseen lähtemistä jonka yhteydessä piti T2 eli juoksun vaihdon säkki jo urheilutalolle jättää. Katsastuksesta ei jäänyt muuta mieleen kuin armoton sadekuuro joka yllätti juuri kun oltiin hypätty autoista ulos ja kastuttiin siis litimäriksi, vaan eipä triathleetit vettä pelkää! Pyörät telineisiin Valvatuksen rannalle ja kisa messujen kautta kohti majapaikkaa ja unta.

La aamuna herätyskello soi 6.45, ja kun Tero totesi "ei se Niko muu auta kun lähteä, nyt on se päivä" pakattiin kamat ja suunnattiin aamupalalle. Mulle ei ruoka juurikaan maistunut, vähän taisin mehukeittoa ottaa. Tässä vaiheessa oli jo tunne että tankkaus on onnistunut nappiin ja energiat eivät tule olemaan ongelma ainakaan minulla. Taksi kaarsi pihaan 7.50 ja matka saattoi alkaa. Radiosta tuli yön joutsenlaulu, yleensä en tuosta kamalasti perusta mutta nyt se kolahti jotenkin mieleen ja vaivuin ajatuksiini vain todetakseni että perillä ollaan iha just! Valvatuksella laitettiin pyörät kuntoon ja puolimatkalaiset alkoivat hiljalleen vaihtaa märkkäreitä päälle. Itselläni oli aikaa kierrellä ja etsiskellä tuttuja joita muutama vastaan tulikin, valmentajamme Ilkka oli kameran kanssa liikkeellä, ja Johanna oli osallistumassa kisaan itsekin, viimeiset onnen toivotukset ja puolimatkalaisemme alkoivat yksitellen lähteä liikkeelle omilla vuoroillaan. Joukkuekisan lähtö oli vasta 10.27 eli kaikesta viimeisimpänä ja Pekan viimein lähtiessä liikkeelle oli itselläni hiljalleen aika alkaa vaihtaa ajokamoja päälle.

M30-34 sarjan lähtövalmisteluja, sarjan jossa minunkin piti alunperin olla mukana..

Pekka saapui uinnista reilu 47min myöhemmin ja irroitettuani chipin häneltä itselleni oli aika lähteä matkaan. Ylämäki valvatuksen rannalta kohti joukkuekisan pyörelinettä mäen päällä meni Baba Lybeckin perässä juostessa -sen jälkeen ei häntä näkynytkään ennekuin maalissa- ei ollut minun päivän kunnolla asiaa siihen kyytiin :) Heti ensimmäisten kilometrien aikana pystyin toteamaan että reitti on nopea ja varovainen toiveeni 3.30.00 loppuajasta saattaa jopa onnistuakin. Matkan ajalta ei jäänyt oikeastaan mitään muuta mieleen kuin muutamat käden heilautukset tiimikavereille, ja se KANNUSTUS. Oli jotain aivan uskomatonta tulla kilpailukeskuksen kääntöpaikalle kun kaikki kannustivat ja hurrasivat. Sekä matkan aikana omien pihateidensä edessä seisseet asukkaat jotka jaksoivat meille häntäpäänkin sankareille taputtaa ja kannustaa, hymy oli itselläni joka kerta kasvoilla ja ei ollut tippa silmäkulmassakaan varmaan kauhean kaukana, liekkö tämä sitä kuuluisaa Joroisten henkeä?

Tässä matkalla hyvävoimaisena vähän reilu 45km takana. (Kiitokset kuvasta Ilkalle).

Lopulta matka oli takana, vaikka viimeiset kilometrit tuntuivatkin järkyttävän pitkiltä. Onneksi tässä vaiheessa muistin Teron kommentin: se maali tulee sieltä aina, se ei katoa mihinkään. Pyörän jätettyäni pääsin vielä kuittaamaan loppujuoksussa ohi yhden kaverin jonka kanssa pienimuotoista kissahiiri-leikkiä oltiin viim.20km matkasta vedetty. Sisään urheilutaloon ja chippi Chloelle, jolla oli joukkueemme juoksu-osuus edessä ja josta hää loppujen lopuksi selviytyi enemmän kuin upeasti ja päästiin tavoiteaikaamme n.7 tuntiin. Oma osuusaikani oli kuin olikin likimain 3.30.00, tarkkaa aikaa ei ole vielä saatavissa, liekkö tuleekaan koskaan, mutta ei sen väliä voitin itseni, me kaikki voitimme itsemme. Osuuteni jälkeen siirryin kannustamaan puolimatkalaisia Stiinan ja Pekan kanssa. Stiina oli raahannut mukaan lehmänkellon jota sormet verillä hakkasi aitaa ja milloin mitäkin vasten. Yksitoisensa jälkeen kaverit tulivat maaliin toinen toistaa paremmilla ajoilla. Jokainen meistä pääsi tavoitteeseensa ja vähän päällekin, jokainen meistä oli voittaja. Tässä porukassa on upeaa urheilla yhdessä!



TEAM INVEST
(Viivi, Tero, Pekka, Kirsi, Niko, Tarja, Jouni, Leena, Jaana ja Chloe)

Loppusanat: Urheilu ei pääty tähän. Itselläni on nyt aika laittaa jalkakuntoon, sillä Joroisilla kilpaillaan myös ensi vuonna 19.7.2014 ja tuo päivämäärä on ainakin minun kalenteriin merkitty paksullapunaisellatussilla. Pohjakunto on luotu, harrastus on aloitettu, tästä jatkekaan, kyllä, minun nimi löytyy ainakin ensi vuoden puolimatkan lähtölistalta, enkä varmaan kauhean väärässä ole jos sanon että löytyy tuosta kuvasta muutaman muunkin. ps. ilmoittautuminen näköjään alkaa 1.9.2013 ;)

Niko

Viimeinen voitelu.

50 tuntia jäljellä. Viime yönä ei enää tullut uni kunnolla, takaraivossa jyskyttää vain yksi asia. Eipä tuosta matkan "lyhentymisestä" ainakaan mitää suurempaa hyötyä ollut tähän jännitykseen vaikka niin taisin aiemmin jo spekuloidakin. Kisakamat alkaa olla pakattuna, pyörä huollettuna ja mies kaikkea muutakuin levollisena, normaalia? Ehkä, joku sanoo että tervettä. Terveestä en tiedä, se ei ainakaan ole että seuraa Forecan täsmäsäätä lähes vainoharhaisena, sää ennusteet eivät nimittäin ole luvanneet mitää parhainta keliä. Onneksi se on kuitenkin parantunut lauantaita kohti mentäessä. +11 ja 6ms tuuli eivät tee omasta osuudestani ainakaan yhtään sen nautinnollisempaa ja hyvän ajan saa heittää kaivoon. Toisaalta hieman jopa hymyilytti kun T lähetti spostia jossa kertoi kuvittelevansa itsensä valvatuksen rannalle uikkareissa jos keli on +11, toivoi että ainakaan ei sataisi... huumorilla jos jollain tästä selviää ja uskon että jokainen meistä suoriutuu urakastaan mallikkaasti.

Vielä ei ole loppu puheenvuoron aika, huomenna aamulla on startti klo.9.30 ja keula kohti joroista. Toivottavasti kaikki tarvittavat varusteet ja päällekin tulee mukaan, ihan oikeasti en tiedä pystynkö jännitykseltäni käsittelemään kokonaisuutta. Itseasiassa en edes tiedä mitä tässä jännittää? Ei pitäisi olla mitään syytä. Ehkä tapahtuman luonne, virallinen kisa on se suurin syy, se on jotain mitä en ole koskaan kokenut. Ei ehkä se helpoin paikka ensimmäiselle kisalle, toisaalta sittepähän se on koettu. Kannustavat ihmiset reitin varrella pitäisi varmaan osata kääntää vahvuudeksi, ajatuksen tasolla se ei minulta ainakaan onnistu, ei auta kuin odottaa ja katsoa miten käy.

Vielä viimeinen työpäivä, edessä ja sitten lomalle. Viikon tauko tekee hyvää, hektinen kuukausi takana. Ja mikä sopisikaan paremmaksi loman aloituspaikaksi kuin Finntriathlon 2013.

N

7pvää.

7 päivän päästä tähän aikaan on toivottavasti täysi rähinä päällä. Menneet melkein 9kk on opettanut että mitä tahansa voi sattua. Siitä kuitenkin lähdetään että ensi la koetaan joroisten henkeä. Tänä vkl vielä kisan omainen treeni ja ensi viikolla sitten leputtelua ja tankkausta.

Sotaratsu alkaa olla samoin täydessä vireessä. Ei suurempia lätinöitä, onnea kaikille, nähään joroisilla!

Muutos suunnitelmiin.

Jalka ei kestä juoksemista. Tasapainoilu loppuvalmistelujen, viimeisten hankintojen ja epävarmuuden kanssa siitä kestääkö jalka, sai pitkällisen, viikkojen pohdiskelujen jälkeen loppujen lopuksi onnellisen päätöksen eilen illalla. Joukkueemme el capitan Jope soitti ja kertoi uutisen, jonka johdosta allekirjoittanut päätti vetäytyä puolimatkalta ja hypätä yritysjoukkueemme pyöräilyosuudelle siihen alunperin lupautuneen tilalle, hänen joutuessa vetäytymään leikistä -loukkaantumisen vuoksi myös.

Viikkoja on asia vaivannut mieltä ja epävarmuus jalan kunnosta on syönyt itseluottamusta. Yhtään kunnollista juoksulenkkiä en ole pystynyt kahteen kuukauteen tekemään. Kipulääke kuurista huolimatta, ei jalka saa tarpeeksi lepoa ja sitä on särkenyt päivittäin töiden jälkeen, ja ottaen huomioon nykyisen toimenkuvani joka on pääasiassa istumista, ei ole vaikuttanut siis kovinkaan hyvältä.Tänä aamuna tuon helpohkon päätöksen jälkeen oli pitkästä aikaa levollinen olo eikä tarvinnut sitä ainakaan stressata. Vaikka tavoite oli intohimoinen, en silti katso että kisa on niin tärkeä minulle kun vastapainona on terveys, sekä jalan että mielen, että se oma terveys pitäisi riskeerata. Jos mahdollisuutta lähteä yritysjoukkueeseemme ei olisi tullut, olisi vetäytyminen kuitenkin ollut vaikeaa, todella vaikeaa. Mukana toki olisin ollut huollon puolella kannustamassa, mutta pettymys olisi silti ollut aika suuri. Jännä juttu miten vaikea sitä onkaan loppujen lopuksi itselleen myöntää että ei onnistu, vaikka jo mainittu oma terveys siellä takapiruna hääriikin, suomalainen jääräpää miehen luonne?

Kävin asiasta keskusteluja kotona, kavereiden, äidin, isän, sedän ja vaikka kenen kanssa, viimeisimpänä Jopen. Kaikilta sain rohkaisevia sanoja siitä että tee niinkuin parhaaksi katsot omaa terveyttä riskeeraamatta, mutta tee se nopeasti. Eilen kun Jope soitti, häntä lainatakseni "kaikella on tarkoituksensa", niin ilmeisesti tälläkin. Jope ymmärsi miten vaikea minun olisi leikistä luopua, ja toisaalta tiesi kaikki muutkin näkökulmat asiaan ja kun ilmeni että pyöräilyosuudelle ei ole ketään yritysjoukkueessa, päätti hän minulle soittaa. Kysymystä siitä lähteäkö ainoastaan tuolle osuudelle ei tosiaan tarvinnut kauaa miettiä.. Se oli toisaalta helpotus, valtava sellainen.

Syksyn 270vuorokautta on tänään 27. Aika on sulanut käsiin. Kirjaimellisesti. Paljon on sattunut, meidänkin porukassa on ollut vaivaa yhdellä sun toisella. Itse uskallan ainakin nyt myöntää, että en todellakaan alkukiimassa ymmärtänyt miten isosta leikistä tässä loppujen lopuksi olisi kyse niin henkisesti, fyysisesti kuin taloudellisestikin. Nyt sen tiedän, ja tunnustan aivan avoimesti että suhtauduin tähän todella ylimielisesti, aivan liian ylimielisesti heti alusta alkaen. En suostunut myöntämään itselleni että tämä ei voisi onnistua, tosin olisi se onnistunutkin jos terveenä olisi saanut pysyä ;) mutta ensi kerralla, jos sellainen vielä tulee, olen viisaampi ja suhtaudun tavoitteeseen nöyremmin. Turha sitä enää tässä vaiheessa on pohdiskella olisinko voinut tehdä jotain toisin että jalka ei olisi rikki nyt. Heinäkuun jälkeen menen uudestaan lääkäriin ja koitan saada sen vihdoin terveeksi. En ajatellut että linkuttaisin loppuelämäni joka aamu kun kantapää on tulessa. Puukkoa tai kortisonia en vaivalle tahdo vielä tässä vaiheessa näyttää, mutta uskon edelleen vahvasti että levolla siitä eroon pääsen, mutta vielä ei ole sen aika. Nyt on edessä loppurypistys kohti joroisia, tiedossa on hieno viikonloppu, urheilun juhlaa, täynnä sankaritekoja. En malta odottaa. Myöskään illan juhlia ei voi olla odottamatta, taannoinen harjoitusleiri viikonloppu hangossa casino yms vierailuineen meidän porukalla ei jättänyt kyllä ketään kylmäksi, en olisi voinut kuvitella näkeväni ikinä semmoisia syväkyykkyjä tanssilattialla tältä porukalta kuin nyt näin  :D Ja ei, niistä ei todellakaan vastannut joukkueemme "nuorten osasto". Respect siitä tekijöille. Ja kun nyt aiheeseen päästiin; kuten mainittua, allekirjoittaneelle tulee täyteen 30 vko joroisten jälkeen ja olen enemmänkuin iloinen, että meidän joukkue sitä toivottavasti jaksaa kanssani hieman juhlistaa vielä kisan jälkeen (kyllä, tämä oli haaste!). Sen verta aktiivisesti tässä on talvenaikana oltu tekemisissä porukan kanssa että olemme ainakin minun mielestäni kunnon projektin "päättäjäiset" ansainneet! ....mutta sitä ennen, edessä vielä kuukauden verran hikisiä kilometrejä, litroittain urheilujuomaa ja kilotolkulla pastaa. Toivottavasti kaikki pysyy terveenä, muuta en tässä vaiheessa voi toivoa, tässä vaiheessa ei ole enää paljon tehtävissä, siitä huolimatta, tsemppiä kaikille!


Hyvää juhannusta!

Niko

Treenileiri

Tammisaari-Hanko vkl kohta takana, ei voi valittaa.. :)

Kipu.

Ja sen hoito. Ei nii hyvät fiilikset. Näillä mennään:

Sauvakävely.

Lähin myötätunnosta sauvakävelemään -kaveri treenaa crosscountryyn, tulipa seki kokeiltua. Nykyajan crosscountry harjoittelua siis? #hemk

Hauskaa vappua!

Mitäs sitä muutakaan tekis ku virittelis tykkiä ajokuntoon. Järkyttävän nopee!
Hauskaa vappua siis kaikille!

Plantaarifaskiitti.

Otsikko kertonee kaiken olennaisen, kantapää on kipeä- todella kipeä. Kuvasta löytyy syy. Ei tuu juoksemisesta mitään. Joutuuko tässä tosissaan nöyrtymään lääkäriin, millään ei malttais tähän väliin parin viikon lepoa ja buranaakaan ei viitsisi aamupalaksi joka päivä ottaa.

Tulehduskipuläkekuuri voisi olla paikallaan. Kyseessä minulle vanha vamma puolentoista vuoden takaa ja nyt on tehnyt siis comebackin. Silloin auttoi 3vkon arcoxia kuuri levolla, kortisonipistostakin tarjottiin. Sitä en pitänyt silloin vaihtoehtona, enkä pidä nytkään. Viimeksi juoksukin auttoi kun jalkapohja venyi. Torstaina lenkillä tunsin kipua ensimmäistä kertaa lenkin aikanakin. Se ei tiennyt hyvää, pe aamuna ei pitänyt jalka kun sängystä nousin ja päivä töissä meni linkuttaessa. Viikonloppu siis otettu levon kannalta ja arvokkaita päiviä menee hukkaan.

Pitikin mennä pelaamaan salibandyä, mutta minkäs teet, turha sitä on jossitella enää. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa ja lihasmuisti on parasmuisti. Ei oo tarttenu siis enää hyväksyä kutsuja pelaamaan. Vaikka mieli tekisikin. Täytyy aamusta selvitellä työpaikka lekurin nroa ja lähteä näyttämään josko jotain poppakonsteja keksittäisiin. Muuten onkin näyttänyt liian hyvältä, lenkkivauhti on kohollaan ja kelit mitä parhaimmat. Ajamaankin olisi kiva päästä mutta tiedän että pyöräily ei tod tee hyvää tälle. Pyöräily saman vaivan viimeksikin aiheutti. Silloin ei juostu. Ei kai auta tässä välillä kuin käydä uimassa. Valitettavasti sillä ei vain heinäkuussa kauhean pitkälle pötkitä. Ensimmäiset kolmevarttia vain. Ei hyvä. ensimmäistä kertaa hiipii väkisinkin ajatukset mieleen että mitä jos jalka ei paranekaan. Ei, se ei voi olla vaihtoehto, ei tässä vaiheessa. Sen on TULTAVA kuntoon, tavalla tai toisella. Täällä spekuloimalla se ei sitä tee, mutta toivossa on hyvä elää.

Muuta kerrottavaa ei sitten olekaan. Ei naurata.


Niko

harjoittelu ja siitepölyallergia

Vaikka kevät mitä mahtavinta aikaa onkin, on se ainakin minunlaisille "monivammaisille" samalla äärimmäisen tukalaa aikaa. Siitepölyt vaivaavat keväästä toiseen, enkä usko että tämäkään vuosi poikkeusta tekee. Joo, lääkkeillä saa jollainlailla kuriin, mutta ei se ole sama asia kuin täysin oireeton olo. Ei ne lääkkeet vapauta siitä piinasta kokonaan. Kohta 20vuotta joka kevät sama vaiva, sen kanssa oppii elämään, mutta eipä ole ennen ollutkaan tiedossa yhtä määrätietoista kevättä harjoittelun suhteen kuin nyt on. Olo kuin kuin kiimaisella sonnilla, joka haluaa päivästä toiseen sinne vehreälle kevätlaitumelle, mutta pakko varmasti hyväksyä että joka päivä treenaaminen ei tule olemaan mahdollista. Räkää tulee kohta taas joka ruumiin ontelosta, silmiä kutittaa ja päätä särkee, "cant wait". Onneksi näin vanhemmiten ovat oireet helpottaneet pahimmista vuosista mutta ei niistä varmaa koskaan eroon pääse. Saan pitkin vuotta aina uteluja onko minulla flunssa kun nenä aiva vaan vuotaa, ei, ei mulla ole kuin krooninen nenän vuotaminen joka johtunee milloin mistäkin allergiasta. Keväällä koivu, tuo niin kaunis kesäinen puu, takkojemme ilo, aiheuttaa mitä piinallisimpia vaikeuksia monta viikkoa ja se on vain hyväksyttävä. Tulipahan tuotua ajatukset esiin tämänkin tiimoilta kun viimeisen viikon aikana on päätä särkenyt varmaan viitenä päivänä ja tuo liman tuotto senkuin yltyy vain, nämä kaikki merkkeinä kohtapuoliin täydellä voimalla päälle iskevästä piinasta.

90 päivää taitaa tänään olla TJ, en jaksa edes tarkistaa. Tiimille oli järjestelty jotain majoitustakin jo suht läheltä kisakeskusta, jotenkin mulla on kutina että 20.7 iltana on ko paikassa yhdet kesän kovimmista juhlista. Lupaan harkita tarjoavani skumpat tiimille tuosta mainitusta päivästä  n.viikko eteenpäin siintävien kolmekymppisten kunniaksi, laittakeehan korvan taakse ;) Itselleni ei ole korviin kuulunut mitään vielä, mutta jonkinlaista huoltoporukkaa tuonne joroisiin täytyy varmaan järjestellä koko tiimille. Täytyy vissiin sääntöihinkin perehtyä hyvissä ajoin, lähinnä millaista huoltoa saa kisan aikana ylipäänsä vastaanottaa. Sen verran luulen tietäväni jo nyt että pyörä täytyy sen mahdollisesti hajotessa saattaa ajokuntoon mukana olevilla vehkeillä, tuo ei ole ongelma ainakaan minulle, sen verran pysyy työkalut käsissä että ihan heti ei mene sormi suuhun fillarin huollon kanssa mutta tiedän että kaikille meidänkään tiimissä tuo ei ihan selvää välttämättä ole, ei se mitään, opetellaan yhdessä lisää! Kova tsemppi on porukalla päällä ja on ilo lukea n.viikoittaisia ryhmä sähköposteja joissa valetaan kannustusta porukkaan, kaikki tuntuvat luottavan kaikkien suorituksiin ja itse ainakin viime viikolla tunnustin ko tapahtumaa jo jännittäväni ja siinä en kyllä valehdellu yhtään. Hetki lähenee päivä päivältä ja kyllä, se on kohta totisinta totta, vielä joku on kysynyt olenko ihan oikeasti lähdössä, kyllä, valitettavasti olen, en tiedä miten monta kertaa sitä voi edes jankuttaa, teot puhukoon heinäkuussa puolestaan. Olen puhunut.

Kevät.

...ja sulaneet lumet. On ilo taas niellä kilometrejä, sulia sellaisia. Eikä tartte palellakaan enää. Ja meikäläisenki treeniaikoihin meinaa olla vielä valoisaa. Mikäs sen parempaa. Aikataulussa ollaan, pyöräjuttuja hiljalleen kattella, maastopyörä on jo tikissä odottamassa lähtölupaa varastossa. Juoksuun on keskitytty enemmän viimeaikoina, siihen heikoimpaan lenkkiin. Hiljalleen saa aloitella kunnolla yhdistelmätreenit pyörän kanssa ihan ulkotiloissa, tähän asti saanut tyytyä sisälläpyörittelyyn ja tuntuman hakemiseen, uuden työpaikan sali kaikessa hienoudessaan moiseen kun antaa mahdollisuuden niin ei sitä voi olla käyttämättä.

Eilen kävin ihmettelemässä tulevaa pyörää ja totesin sen sopivan kokoiseksi. Sponsored by appiukko. Pitäsköhän harkita oikee sponssitarraa kesän koitokseen :) Ei vainen, saan kesäksi käyttöön appiukon pyörän kun hälle itselleen ei sillä kilometrejä tule, hyvä näin, projekti enemmänkuin myötätuulessa, kiitos Timo. Pakko tunnustaa että uuden pyörän hankkiminen ei missään nimessä ollut minulle se ensimmäinen vaihtoehto a) jatkuuko innostus enää tämän kesän jälkeen b)eivät tosiaan ole halpoja c) sopivaa käytettyä on vaikea löytää. Jos tästä nyt kärpänen tosiaan puraisee niin täytyy sen jälkeen miettiä asiaa syvemmin, sen verran paljon minua tuo kurapyörä kuitenkin innostaa enemmän, että ihmeitä saa tapahtua että maantien nieleminen kapeella renkaalla sydämen veisi. Mutta mitäpä sitä ei tämän projektin eteen tekisi tällä hetkellä.

Tiistaina oltiin tiimin kanssa yhteistreeneissä pitkästä aikaa..Vitsi tuntui lentävän entiseen malliin edelleen, ainakin niin pitkään kunnes lenkin jälkeisen kuntopiirin 3.kierros alkoi. Teki mieli antaa valmentaja kaksikolle lempinimi natsi jo jossain vaiheessa, hyvällä sykkeellä kuitenkin kaikki selviydyttiin ja voitiin ainakin minun mielestäni todeta että aikataulussa ollaan koko sakki. Toisen treenanneet enemmän, toiset vähemmän. Jopen paita oli ainakin sen verran märkä että ikkunoita ois voinu pestä, sehä on kovan kunnon merkki, vai miten se meni? ;) Itse uskon että koko porukka joroisilla maaliin asti pääsee mikäli paikat vaan kestää, pääkopasta sen ei luulisi olevan ainakaan kiinni. Sen verran kovaa uhoa on havaittavissa. Hyvä niin.

Tuli samalla vierailtua siinä vanhalla työpaikallakin, olo oli kuin kotiin olisi mennyt. Hieman nauratti kun aulassa uusi työntekijä minut tunnisti ja kyseli että mikäs avain sinne kellarin varastoon kävikään, mikäs siinä, vanhasta muististahan tuo tuli kuin apteekin hyllyltä. Uuden työn haasteet veivät alkuun veronsa treenamisesta, kantapää ollut tulehtuneena tässä välissä kun piti mennä menna pelaamaan salibandyä ja vatsatautiakin on ollut ilmassa, helpolla ei ole siis päästy mutta periksi ei anneta! aikaa ja luottoa on. Vaikkakin aikaa alle 100 päivää, huh huh! 270 tms oli kun tähän lähdettiin ja kohta on jo heinäkuu. Puoliväli ylitetty ajat sitten. Pieniä ongelmia on alkanut syntymään kun paino ei meinaa pysyä enää entisissä mitoissa ja vaatteet meinaa käydä isoksi, tässä on siis ihan tosissaan vaarana että mun ikuinen rantakuntoon 2015 projekti onkin totta jo 2013. Uskomatonta mutta totta. Tulevasta pyykkilaudasta täytyy ehdottomasti laittaa machoilu kuva kun siltä alkaa näyttämään.


Sen verran alko mennä jo paskanjauhannan puolelle että loppuu nyt tää lätinä- täytyy koittaa muistaa päivitellä useammin jatkossa, hieman päässyt kirjoitus into hyytymään.


Niko

Varustepäivitys vol.1 kengät

Pienen pohdiskelun ja vaimon kannustamana marssin tänään urheilukauppaan ohjelman lepopäivän kunniaksi. Vanhat Niket alkoivat olla aikansa päässä ja kevään tullessa oli aika satsata ensimmäiseen varmasti Joroisilla käytettävään varustukseen. Kunnon juoksukenkiin. Paikalliseen liikkeeseen mennessä oli katse jo oikeastaan valmiiksi suunnattu Asicsin hyllyyn. Mulla ei ole ikinä ollut ongelmia juoksukenkien kanssa, nimim.armeijassa juoksin Karhu AirCushioneilla ja hyvin sujui. Eipä nuo mun vanhat Niketkään olleet "markettimallia" kummoisemmat. Asiaan kuitenkin jonkin verran ehdin tuossa perehtyä alkutalven aikana ja oikeastaan viikonloppuna tuolla Endurance juoksua katsomassa oltuani tajusin että kengän täytyy olla hyvä- mikään ei harmita enempää kuin hukata 8kk treeni Joroisilla viimeisellä osuudella keskeytykseen vain siksi että jalat hajoaa kengistä johtuen. Takuitahan nämä uudetkaan ei sille anna että jalat ei hajoa mutta ehkäisee ainakin vähän enemmän todennäköisyyttä.

Hyllystä siis valikoitui jalkaan Asics Gela Kayanot. Ehkäpä legendaarisimmat kengät juoksussa. Yritän olla olematta varusteurheilija mutta kummasti antaa lisäpotkua pieni sijoitus jaloissa. Ei malta odottaa huomista lenkkiä :)












Niko

Aika(tai sen puute)

Ehtipä vierähtää viikko jos toinenkin edellisestä päivityksestä. On ollut sairastelua sairastelun perään, työpaikan vaihto ja sitä rataa. En yksinkertaisesti ole muistanut. Sellittelyä. Jep. Mut ei se mitään, treenit jatkuu(sori vaan epäilijät) ja kevät tulee.

Mistähän sitä alottas, lenkillä on käyty, välillä satanut vettä, välillä -13 astetta pakkasta. Ei siitä sen enempää. Yhtälailla hiki virtaa kelissä kun kelissä. Uitukin on. Ja hiihdetty. Ja juhlittu. ja sitä rataa.

Viime viikolla olin menossa duunin salille polkemaan spinpyörää tunniksi ja löysin itseni elämäni ensimmäiseltä ohjatulta core+circuit-tunnilta. Oli setä vähän ihmeissään kun 7.15 aamulla alettiin tykittää keskivartaloa kiinteäks. Löyty taas vatsasta sellasia lihaksia joiden olemassaolosta ei ollut tietotakaan. Tai sanotaan että ne löytyi pari aamua tunnin jälkeen kun ei ylös meinannut päästä. HUh. Tuli sekin koettua, ja kokemus oli hyvä, menen toistekin! Kerroin vetäjälle projektistani ja hän suositteli osallistumista ehdottomasti, täytyy siis ottaa jatkossakin neuvosta vaari.

Eilen tuli käytyä pitkästä aikaa hiihtämässä, aurinko oli niin houkutteleva että kertakaikkiaan ei voinut jättää menemättä. Vieläkun tekniikan saa hiottua niin ei jalat ehkä kipeytys nii älyttömästi. hiljalleen.

Duunipaikan vaihto on kyllä kieltämättä vienyt aika hyvin mehut, ekat viikot olleet sen verta hektisiä että iltaisin on ollut enemmän kuin väsynyt, pikku sairastelut eivät ainakaan tosiaan helpottaneet asiaa. Iltaisin on ollut todella väsynyt olo välillä että ei toivoakaan että olis jaksanu muuta ku maata. Laitetaan se alun piikkiin, toista vko taas painettu täysillä menemään, väliin mahtui pari väljempää. Luulen että se teki ihan hyvää loppujen lopuksi. Elämän ehdoilla tätä loppujen lopuksi kuitenkin tehdään. Vai oliks tää projekti se elämä?

Viikonloppuna oltiin huoltamassa appi-ukkoa espoossa 24h juoksussa. Vaikka keskeytys tällä kertaa tulikin n.13h45min kohdalla n.87km jälkeen niin ei voi kun hattua nostaa. En tiedä kovin montaa muuta joka juoksee ylipäätään yli maratonin, tuossa on nopealla laskutoimituksella 2 ja vähän päälle. Sopii mennä koittamaan. Iha täyspäisten hommaa se ei kyllä ollut, pääsin aitiopaikalta seuraamaan kisan voittaneen sekä kolmannen huoltoa ja kisan etenemistä kun viereisellä paikalla majailivat(tai heidän huoltonsa siis, nämä herrat eivät paljon kävelleet meinaan) niin ei voinut kun suu auki katsoa kierros kierroksen jälkeen jatkunutta juoksua, ja sitä askeleen keveyttä. Käsittämätöntä- HULLUA. Ei voi muuta sanoa. Näille kavereille juoksu on elämäntapa.

K lähti juuri juoksemaan, lupasin lähteä sitä kesäkuussa Salon Perniöön kirittämään 10km yöjuoksuun. Miks mulla on kutina että siitä tulee elämän nopein kymppi, kaks periksiantamatonta luonnetta vastakkain..lopun voitte arvailla, silloin ratkaistaan perheen kovakuntoisin ainakin 20.7 asti. Sen jälkeen uskallan tuon tittelin itselleni ottaa.

Kevät tulee, nauttikaa kelistä.

N

Keittoa.

Ei uskalla muuta syödä. Jep, ei riittäny pelkkä flunssa. Ehtihän sitä käydä kerran juoksemassa, ja suunnitella HUOM suunnitella hiihtävänsä kaksi päivää tänä viikonloppuna, no eipä tarttenu, siitä piti huolen tiukkaakin tiukempi vatsapöpö. Pikkasen eilen aamulla jo kutitteli, ja onneksi lykkäsin hiihtämään lähtöä myöhäisemmäksi enkä lähteny muiden matkaan jo kymmeneltä. Ei tarttenut lähteä sitten myöhemminkään- mehut on miehestä aika veke. Tosin puntarilla oli mukava käydä aamulla, jotain positiivista sentään siinäkin, paino katoaa silmissä -ainakin hetkeksi :)

Ohessa päivän lounas, oikein maittavaa knorr kana-nuudeli "keittoa". Nälkä on edelleen. Pussin kyljessä mainostettiin että "ilman keinotekoisia aromivahventeita", no eipä siinä ollut oikein muutakaan. Tosta ei tule ku pahalle mielelle. En suosittele kenellekään.








Tässä kaiken keskellä on ehtinyt tutustua taas netin ihmeellisen maailmaan, ja tuli eksyttyä jopa muutamille polkupyöriä kaupitteleville sivustoille. Rahaahan noihin leluihin saa tuhlattua vaikka miten ja paljon, mutta se paljonko maastopyöräilylle sydämensä menettänyt viitsii maantietykkiin sijoittaa onkin erijuttu. Jokatapauksessa on kevään ja kesän aikana sen puikoissa tiedossa satoja ja taas satoja kilometrejä joten ihan millään kuramoottorilla ei sitäkään viitsisi tehdä. Silmiin on tähän mennessä tarttunut pari oikein hyvältä vaihtoehdolta tuntuvaa menopeliä:
ViaNirone 7 ja Raato R1

Noista kahdesta tuo Radonin versio ei ainakaa osasarjoilla häpeile, negatiivisena puolena sitten se kokeilun mahdollisuus. Radonia kun ei Suomessa myydä. Mutta olisi se hieno, ai että, kyllä maastomiehenkin sydän jo vähän lämpenee mattamustalle väritykselle, ja shimpan 105 on aina hyvä. Bianchi sitten merkkinä nostalgisista nostalgisin, IL Piratakin sillä aikanaa ajoi. RIP. No, jokatapauksessa, aikaa tuon vaikean päätöksen tekemiseen vielä on, ja tarkkaan täytyy miettiä kaikki vaihtoehdot. Käytettyäkään en pois sulje, ei se aika parane meidän leikissä sillä onko sulla alla tonnin tai kahden fillari, joten kermaperseily sikseen ainakin mun osalta. Se jerkku pitää löytyä sieltä reidestä, lompakon paksuus ei kato loppuaikaa. Tod näk saan positiivista palautetta tästä rakkaalta vaimoltani, joka on luultavasti mallia "onks pakko taas hankkia tonne varastoon seisoskelemaan mitää ylimäärästä jolla kerran aiot ajaa", no jep, saattaa olla oikeassa siinä, se jatkuuko maantieharrastus vielä ensi kesän jälkeen, on täysi mysteeri vielä mulle, sen aika näyttää.

Se siitä varusteturinoinnista tällä erää, laitellaan sitten joskus kuvaa kun on tuo päätös tehty. Huomenna olisi kimppatreenit stadikalla, vielä en ole päätöstä tehnyt lähdenkö mukaan, eväät pysyy jo sisällä joten ehkäpä ainakin kuunteluoppilaaksi lähden, aiheena meinaan juoksu, se minulle kaikkein haastavin enkä millään haluaisi menettää kaikkea mahdollista tietoa siitä osa-alueesta. Mutta en mä lähde kavereitakaan sairastuttamaan, joten jos huomenna mut töissä näette, tulette näkemään mut myös stadikalla klo.15.

Ainiin, vaimolle hyvää hääpäivää, jo kuudetta sellaista :)

N

Sairas.Kipeä.

eipä oikeastaan muuta lisättävää. Viime päivityksessä epäilemäni yliväsymys pitkästä lenkistä olikin lenssun perkele. Ja pitkä sellainen. Sen tarkemmin menemättä limanerityksen yksityiskohtiin, ei tullut mieleenkään lähteä ennen tätä päivää liikkeelle. 9 päivän totaalitauko siis takana. Yhtään riskiä en uskaltanut tän kanssa ottaa, kuumetta ei kai ollut(tosimieshän ei mittaile ettei vahingossakaan joudu saikulle töistä), mutta kun aikaa todellakin vielä on, katsoin parhaaksi odottaa ihan rauhassa parempia oloja. Tänään sitten pienet irrottelut lohjanharjun rinteissä matalalla sykkeellä ja pienet kuntopiirit kotona. Otetaan nyt rauhassa loppuviikko ja ens viikolla sitten taas täysrähinä päälle.

Maanantaina taitaa ollakin vuorossa yhteis juoksutreenit muiden hullujen kanssa sisällä Olympiastadionin lämmössä. Ja kun kerta lämpimässä päästään pitkästä aikaan juoksemaan, ja varustukseksi oli mainittu sisäjuoksu välineet, haastankin T ja J teidät lähtemään matkaan speedoissa.. Ans kattoo kui käy. Todennäköinen lopputulema ko tempaukselle saattaisi olla elinikäinen porttikielto suomalaisen penkkiurheilukansan pyhättöön, tai vähintäänkin kasvojen menetys. haaste on siis heitetty :D

Tänään vihdoin loppui alkuvuoden kestänyt "piina" ja uutisesta tuli vihdoin uutinen. Aiemmin mainitsemani "erikoinen vuodenaloitus" tarkoittaa mun työpaikan vaihtoa. Päässä siis pyörinyt tässä reilun kaksiviikkoa enemmän tai vähemmän muut kuin Joroinen13. Ei ole kyse kuitenkaan mistään pienestä muutoksesta. Haikeat on fiilikset jo nyt, viimeinen työpäivä on 1.2, takana kuitenkin 4v5kk samassa paikassa. Olen ollut etuoikeutettu työskentelemään todella upeiden ihmisten kanssa, samoin kai vähän hullujen :D kaikki meidän triathlon porukasta liittyvät siis meidän työporukkaan jossain määrin, toiset enemmän, toiset vähemmän. MUTTA, ei se mitään, elämä jatkuu, samoin treenit, muistot ei kuole koskaan.

N

Ravinto

Taisin jo aiemmin lupailla palata aiheeseen, tai ainakin sivuta sitä. Hiljalleen olen alkanut katselemaan mitä syön, tai siis mitä on pakko syödä. Harjoitusmäärien koko ajan kasvaessa huutaa elimistö polttoainetta koko ajan lisää ja lisää. Nälkä siis on koko ajan. Ja syödäkin pitäisi, ja vielä fiksusti! Siinä onkin haastetta "epäsäännöllisenepäterveellisen" ruuan mestarille.

Eilen sain kokea tämän ihan kantapään kautta, ja itseasiassa makselen veroa siitä tälläkin hetkellä suunnittelemattoman lepopäivän merkeissä. Ei vaan pystynyt lähtemään tänään, veto oli ihan veke, mies aivan lopussa. Kaikki tämä juontaa juurensa ilmeisimmin eiliseltä 1,5h lenkiltä, tai oikeastaan tapahtumista ennen sitä; tarkemmin tapahtumista joita olisi pitänyt tapahtua jo edeltävän päivän aikana ennen treeniä. Eli TANKATA ja kunnolla, ja varsinkin juoda. Lenkki sujui mitä mainioimmin, ainoastaan reilu tunnin jälkeen alkanut äärimmäisen kova janon tunne hieman kummoksutti. Kotona se sitten iski, ja iskee edelleen. Energiat ilmeisesti aivan lopussa, tuskin tämä flunssaakaan on. Todella outo olo vain, todella! Ei auta, pakkolepoa.

Jos tästä jotain opimme niin ainakaan ensi sunnuntaina en lähde viikon pitkälle ilman kunnon valmistaumista. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa? Näköjään pitää kaikki opetella kantapään kautta, virheistä opitaan, jälleen kerran.

Tuohon ruokavalioon jos vielä palaan niin, oikeasti mulla ei ole mitään hajua mitä pitäs syödä, miksi pitäs syödä ja mitä ei pitäs syödä. Ilmeisimmin tähän on oikeasti alettava kiinnittämään huomiota koko ajan entistä enemmän ja kaikkien ystävä google osaa varmasti kertoa miljoonia ja miljoonia vastauksia. Se mikä niistä sitten on se oikea, onkin aivan eritarina, johon en kyllä osaa tällä hetkellä ottaa mitään kantaa. Sen verran on setä tässä oppinut, että tasaisin väliajoin kannattaa jotain pientä syödä ja vettä kannattaa lipitellä useampi litra päivässä aineenvaihdunnan parantamiseksi..tai sitten ei. Kuten todettua, ei mitään käryä, kuha yritin vaa vaikuttaa fiksulta asian suhteen.
 Jos alkaisin tähän listaamaan viimeisen viikon aikana nautittuja "aterioita" ja "välipaloja" joutuisi lukija katsomaan uudestaan lukeeko blogia triathlon treenaamisesta vai tietokonenörtin päiväunista. Eli, en lähde listaamaan. Sanoisinko että kahvia kuluu..paljon. Töissä syödään, jos ehditään ja illalla sitten jos muistetaan ja jos muistetaan, harvemmin tulee mitään salaattia väsättyä. Tähän tulee muutos, näin ei voi jatkua. Se siitä. Jos teillä, arvon lukijat, on jotain hyviä ravinto sivustoja, linkatkaa toki tuohon kommentti kenttään, kiitoksella otan kaiken vastaan.

Huomenna olisi tiedossa urheilugaala, ja ihan paikanpäällä jalliksen maneesissa. Lupaan pitää TeamInvestin(jep, julkaistakoon tuokin nyt) mainetta yllä. Illan ehdottomana tavoitteena on saada yhteiskuva Jutin kanssa. Sen lupaan julkaista täällä, ja ehkäpä pientä raportin tynkää illan kulusta voidaan myös toteuttaa..tosin niiltä osin kun muisti vielä pelaa...?

ps.1000 sivulla kävijää lähestyy uhkaavaa tahtia, loistavaa, en olisi ikinä uskonut moisiin lukuihin yltäväni!

-N

Juhlat on juhlittu.

..ja arki alkaa. Vuoden ensimmäinen viikko oli sopivasti löysempi, sillä edessä on vielä 192vrk tiukkaakin tiukempaa rääkkiä ennen Heinäkuun 20pvää. Vuosi alkoi, sanoisinko kosteahkosti, paljussa istuen ja urheilujuomaa nauttien. 1.1.2013 jääkin lähinnä mieleen tolkuttomasta voimattomuuden tunteesta ja hyvinkin ,hmm, tyhjentävästä olotilasta. Ei siitä sen enempää. Tiistaina jos tosiaan olisi jotain tarvinnut tehdä ei vaimon kommentti "sä saat sydärin jos evääkää liikautat" olisi ollut varmaan kaukana...hyvää uuttavuotta vaan vielä. Siinä ihmetellessä menikin sitten muutama päivä, mielessä pyöri pikkasen yllättäen muut kuin triathlonasiat, teki toisaalta ihan hyvää ja nollapäiviä taisi tulla huimat 5 peräjälkeen(näin pitkää taukoa ei vielä ole ollutkaan)! Kasvoi ehkä se henkinen kantti taas pikkasen lisää,tai sitten tuli todistettua itelle että sen tarttee kasvaa vielä huomattavasti enemmän (miten paljon voikaan mies hermoilla???) sen verta mielenkiintoinen muodostui tästä vuoden aloituksesta kaikkine yhtälöineen ja sattumineen.

Loppuviikkoa kohden joutui sitten jo hieman aktivoitumaan ettei iha löhöilyksi mene.  Eilen uimassa Kipan kanssa pitkästä aikaa. Hyvin tuo vielä sujui. Ainoastaa jäi harmittamaan etten saanut kuvaa Kipan silmän ympäryksistä tunnin uimisen jälkeen, kun oli Rva nuo uimalasit vissii pikkasen kireälle säätänyt, siinä olis ollu varma viikon kevennys tähänkin tarinaan, terkkuja vaan.. :D ja muistutuksena sääntö nro.1, kun tulet treeneihin, kamat on valmiina! vai mitä? eli ei säädetä niitä laseja kiireessä altaan reunalla viime tipassa, saattaa joku vaikka päästä kuittaamaan siitä..
 ...ja tänään pienet palauttavat hölkät kotikulmilla. En tiennyt että noin hitaasti voi edes juosta, mutta sain vihdoin vaihdatettua patterin polariin ja kun ohjelmassa luki "kevyt", mentiin kevyellä sykkeellä. Melkein hävetti kun tuntui niin hitaalta mutta vaihteluvirkistää. Tosin mukava oli huomata lenkin jälkee trackerista että nykyinen, "kevyt" on aivan yhtä vauhdikas kuin joskus lokakuussa vedetyt ekat lenkit, joiden jälkeen oli mies enempi tai vähempi hajalla eli Hyvä kun ees hiki tuli tänään ;)

Ensi viikosta lähtee taas ohjelman vko.1. Tiedossa 5päivää tiukkaa puurtamista töihin paluun keskellä. Tai kävin mä siellä jo pe pyörähtämässä mutta huomenna alkaa taas täydellä sykkeellä, näin parin viikon lomailun jälkeen on tuo motivaatio hieman vähissä-töihin siis. Tulikin muistaakseni viimeksi mainittua että treenejä odottaa oikeen innolla. Huomiseksi on piirretty uintia joten keidas kutsuu jälleen......

keep movin'!

-N