maanantai 31. joulukuuta 2012

Uusi vuosi, uudet kujeet

Taas on viikko vierähtänyt. Mennyt viikko oli ohjelman pk kauden ns.kovin. Pitkää, hidasta lenkkiä ja tiukkaa rykäsyä ja lihaskuntoa takana. Hyvin jakso painaa läpi lintsaamatta koko viikon. Muutama yllättävänkin positiivinen harjoitus mahtui joukkoon, torstaina cooper vauhtinen puolituntia, mies oli hajalla mutta kun lenkki oli takana ja totesin trackerista vauhdin oli fiilis katossa! Mikään ei motivoi paremmin kuin tulos, ja varsinkin kehittyvä sellainen. Koko puoli tuntia meni liki taannoisessa cooperissa juoksemaani vauhtia..josko silloin oli kuitenkin vain se mainostamani huono päivä...? Eilen 16km hiihto jäisellä ladulla. Vähän oli setä ihmeissään kun sukset lähti koko ajan erisuuntiin mutta vauhti oli lopulta kohdillaan, menneen viikon tuloksilla on ilo siirtyä viettämään "löysää viikkoa" ohjelmassa vain pari lihastreeniä ja pari kevyttä lenkkiä.

Vähän voisi miettiä tätä kohta päättyvää vuotta. Kun lokakuussa tähän projektiin lähdettiin, oli alkuvuosi mennyt aika pitkälle laiskotellessa, "sumussa", mikään ei oikein kiinnostanut, mihinkään ei jaksanut lähteä ja varsinkin kesäloma oli ehkä pahinta aikaa. Tuntui että seinät kaatuu päälle ja pahasti, jokainen asia v*tutti jossei sujunut juuri niinkuin halusin. Työt oli täyttä tervaa ja varmaan perhekin ihmetteli mikä mua vaivaa, en ollut oma iloinen itseni vaan stressi erkki jolle mikään ei käynyt tai sopinut. Burnis oli jälkikäteen ajatellen tod lähellä. Kaipasin tietämättäni jotain elämänmuutosta, (saattoi siitä joku mainitakin, mutta koitapa tälläseen jääräpäähän saada se perille..) ja pikkujouluissa se tuli oikeastaan kuin tilauksesta, kiitos siitä J. Suosta noustaan hiljalleen ja näin pari kuukautta myöhemmin en ehkäpä osaisi enää ollakaan tekemättä mitään, jaksan hymyilläkin jo useammin. Tälläkin hetkellä on loma, ei oo tarttenu miettiä mitään, treeniä vaan ja perheen kanssa yhdessä oloa :)

Nykyään, kun on treenipäivä tiedossa, sitä oikein odottaa että pääsee lähtemään. Tulee vähän katottua mitä syö, ja oikein odottaa sitä treenin jälkeistä hyvää tunnetta. Mitä se onkaan sitten heinäkuussa maalissa... Muuten ei ole juurikaan tullut ruokavalioon kiinnitettyä huomiota-vielä. Sen verran olen huomannut että ei pysty p*skaruokaa enää juurikaan syömään, huono olo tulee tod helposti. Keho kertoo siis omista tarpeistaan.  Kevään edetessä on siihenkin alettava kiinnittämään enemmän huomiota, heti kun joulusuklaat on syöty........

Tunnustettakoon, olen ehkä tähän asti itsekin hieman epäröinyt tavoitteen kanssa vaikka puheet on olleet kovia. En ole huudellut tästä kylillä tai julkisesti kovinkaan monelle, vaan hiljalleen on asia kiirinyt yhä useamman korviin. Palaute on yleensä mallia "ootko hullu", mutta osaan sen ottaa jo positiivisesti, ja kun treenit on jatkunut jo kolmatta kuukautta, voin ylpeänä tavoitteestani kiinnostuneille kertoa enemmän, kun se alkaa itsellekin entistä syvemmin hahmottua. Pahimmatkin epäilijät uskovat minuun, ja mikä ehkäpä tärkeintä, uskon itsekin, joka treenin jälkeen entistä vahvemmin. Henkinen kantti on kasvanut valtavasti pitkien lenkkien mukana, samoin se kunto. Liikkumisesta on tullut elämäntapa.

Olin joulupäivänä hiihtämässä siskon kanssa, sovittiin että ensi talvena vedetään finlandia hiihto. Toivottavasti muistat N tämän..jos et, muistutan sinua. Tässä samalla voisi haastaa muitakin mukaan, eiköhän oteta siis pieni jatkotavoite! Alesta tuli haettua hiihtopukua, joulupukki toi hanskaa, hikihaalaria jne. varustus alkaa olla kohdillaan talven riemuihin, tässä alkaa ehkä jo näyttääkin urheilijalta :D Nastalenkkareita vielä täytyy miettiä, kelit on nyt liukkaimmillaan, mielenkiinnolla katsoa tuleeko juoksemista tennareilla mitään.

Uudellevuodelle ei tarvinne kummoisia lupauksia tehdä, heinäkuu lähestyy kovaa vauhtia. Tästä on hyvä siirtyä juhlan viettoon ja toivotankin kaikille oikein hyvää uutta vuotta 2013! LIIKKUKAA.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Hiihto.

Eilen hain sukset ja monot iltalenkillä Jltä. Tuossa ne eteisessä yön yli poltteli ja kun J aamulla, eilen sovitun mukaisesti soitti olenko messissä, niin ei tarvinnut kahta kertaa miettiä. Pieni kokeilu vielä omalla pihalla, vaikeaa tulisi olemaan, tasapaino ihan hukassa.

Harjunkentän parkkiksella oli muitakin autoja, kelihän mitä ihanteellisin hiihtoon, -8, selkeää eikä tuulta. Ei muuta ku sukset jalkaan ja menoksi! Alkutasasella pienet varovaiset kokeilut ja J sai ylipuhuttua reitille. Heti kärkeen oli tarjolla alamäkeä ja pari mutkaa, niistä selvittyäni totesin että kyllähän tää tästä taas lähtee! Pitkin matkaa Jn kannustus "mennää kattoo tonne vähä matkan päähä" toimi, löysin itseni lopulta parkkipaikalta tunnin perästä, takana reilu 9km vapaantyylin hiihtoa. Ei voi olla kuin tyytyväinen! Lähtökohtana oli siis edellinen hiihto n.9 vuotta takaperin eikä koskaan luistelusuksia alla. Parhaimmat fiilikset iski kun kondis kesti viimeisen nousun ilman tamppaamista. Aivan mahtavaa! Nyt on jalat jumissa mutta tiistaiksi sovittu hiihtolenkki systerin kanssa jo polttelee takaraivossa...sitä odotellessa.

Huomenna olisi jouluaatto, treeniohjelmaan on merkitty uinti. Se korvataa lenkillä- tai sitten ei, seurataan vähän fiilistä. Tästä päästäänkin loistavalla aasinsillalla menneeseen viikkoon ja keskiviikkona saatuihin treeniohjelmiin. Käytiin me valmentaja kaksikko Ilkan ja Johannan kanssa lenkilläkin, siinäkin lenkin aikana saatiin jo pientä vinkkiä itsekukin juoksutekniikasta.

Pakko sanoa tähän väliin, että eilen pidin koko lenkin mielessä Ilkan keskiviikkoisen neuvon askeleen lyhentämisestä ja lopputuloksena keskinopeus nousi reilun kilometrin tunnissa eikä tuntunut yhtään raskaammalta. Pieniä juttuja, mutta teho ilmeisen uskottava, tavoitteena siis tehokas ja taloudellinen juoksutyyli.

Ohjelmiin palatakseni, Jn kommentti kaikkien hetken aikaa tutkailtuaan ohjelmia "meni aika vakavaksi porukka", oli musta ainakin osuva. Ohjelma vaikuttaa melko tiukalta, muttei mahdottomalta. Ja sehän tässä idea onkin. Viitenä päivänä viikossa on jotain tekemistä ja viikonloppuisin sitten hieman pidempää lenkkiä, tällä mennään huhtikuun alkuun asti jolloin alkaa seuraava sykli joka kestää kesäkuun loppuun. Viimeinen kolmeviikkoa sitten ennen kisoja on omana ohjelmanaan. Kevään mittaa on tiedossa juoksuklinikkaa, tekniikka valmennusta, ravintoa jne jne. Oikein kattavan kuuloinen paketti, 8kertaa on tarkoitus porukalla nähdä ja luulen että näiden tapaamisten hyöty tässä projetktissa on kaiken a ja o. Pitkässä kisassa on kuitenkin niin monta muuttuvaa tekijää alkaen nesteytyksestä ja ravinnosta, päättyen taktiikkaan ja vauhdin jakoon, joten kaikki saatavilla oleva neuvonta ja tuki on pakko käyttää hyödyksi niin hyvin kuin mahdollista. Sitä ennen tässä on kuitenkin edessä satoja ja satoja hikisiä kilometrejä vedessä ladulla ja kadulla.

Ja saatiinhan me tosiaan muutamien sattumien kautta vielä yksi henkilö mukaan tiimiinkin. Kokelas A löytyi kisojen virallisen sivuston ja FBn suosiollisella avustuksella, ei voi sanoa muutakuin että pieni on maailma. Tervetuloa vielä minunkin puolestani mukaan joukkoon hurjaan! ps. A:n treenejä voi seurata tritrainers.fi sivuston kautta. Mietinnässä on julkaista täällä kevään aikana pienet profiilit jokaisesta mukana olevasta, mutta siihen palataan vielä..sillä nyt on aika hiljentyä, rauhoittua ja nauttia läheisten seurasta..

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!


Niko


tiistai 18. joulukuuta 2012

Motivaatio

Missä olet? Olipa vaikeaa kertakaikkiaan kerätä ittensä viikonloppuna pikkutauon jälkee taas lenkkipolulle, olis ollu niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin monta hyvää tekosyytä olla lähtemättä, mutta meninpäs, ja onneksi, hyvinhän se kulki. Mikään ei latista treenimotivaatiota paremmin kuin huonosti mennyt treeni.  Niikö tänään, kasin tarpominen "umpihangessa", täytyy lähettää terveisiä kaupungin kunnossapidonpojille(siis syyttää heitä jos kesällä menee perseelleen) että laittaa kadut kondikseen, sohjossa on ikävä juosta!

Pakkasta sellaset 7 astetta, miten hukassa voinkaan tuon pukeutumisen kanssa olla? Tosin tuurilla ne laivatkin seilaa, tänäänkään ei ollut kuuma eikä kylmä, eli kai mä jotain oon oikeinkin tehnyt..tosin vaatekaappi saattas huutaa uutta juoksu/hiihtopukua.

Huomenna olisi ekat yhteistreenit, tosin just nyt tuntuu tod kaukaiselta ajatukselta. Jope kylläkin lähetti tunti sitten sen verran innostuneen viestin aiheeseen liittyen että kamat on melkein säälistä pakko raahata edes mukaan, ja koittaa sitten kieltäytyä iltapäivällä jos kone ei jaksa. Just nyt tuntuu siltä- väsymys on tässä viimeisten työpäivien jälkeen ollut aivan käsittämätöntä, hyvä kun kotiin on jaksanut ajaa. Nytkin pitäisi olla jo nukkumassa eikä jauhaa tänne mutta lukijakunta kuumeisesti kuitenkin tekstiä odottaa. Paha tapa koittaa miellyttää kaikkia, mutta yritetään. Huomiseen vielä palatakseni, saanemme ne jo mainitut treeniohjelmat, kiva nähdä miten umpimettässä sitä omien ajatuksiensa kanssa onkaan ollut, vai onko, siitä lisää jatkossa. Vkl menen jokatapauksessa uimaan, luki paperissa mitä tahansa.

Sain menneellä viikolla viestin, kun tätä blogiani mainostin sukulaismiehelle: "minusta tossa jutussa ei ole mitään erikoista tai ihmeellistä sillä sinä olet L********** ja onnistut!" en tiennytkään että suvussa on kestävyysurheilijoita, tai eihän niitä olekaan(sori faija, sun Finlandia hiihtoa sillo kivikaudella ei lasketa) mutta eipä tuossa lauseessa niin sanotakaan. Siinä ilmeisesti vedotaan meidän suvun periksiantamattomuuteen jonka perikuva meiän pappa mun mielestä aikanaan oli. Mökille oli pakko päästä puita tekemään, oli kondis mikä tahansa. Välillä taisi olla sen verran heikko että joutu kaverille soittamaan ja siinä samalla kyselemään miten sieltä ajetaan kotiin, mökillä sentään tajusi olevansa :) 1.1.2008, lepää rauhassa, tiedän että kannustat siellä jossain. Muistot säilyy aina.

-N-

ps. Tuli jo luvattua syksylle seuraava haaste. Siitä en enempää ääneen vielä puhu, mutta Kimikään ei saanut ajaa ferrarilla rallia jostain syystä- tähän palataan vielä joskus, mutta ääneen on sanottu joten perumaan ei lähetä sitäkään, vai mitä Maukka ;)

tiistai 11. joulukuuta 2012

Nimi on listalla.

NYT se on viimeistään virallista. Nimet löytyy ilmoittautuneiden joukosta. Tällä hetkellä 355 nimeä. Upeeta. Treenit on jäissä, päivystys päällä. Perjantaista lähtien treenattu 39h ylitöitä 24/7. Ei niin mukavaa, mutta kun pieni lenssu iski päälle niin sanoisiko että ei sopivampaan paikkaan voisi sattua.

Hiihtokelitkin alkaa olla kohdillaan. Kaiholla olen muiden heiaheia suorituksia vajaan viikon seurannut..No, ehtiihän tuota vielä. Ja ei ole kyllä vielä niitä suksiakaan..............joulupukki? Hiihto ei liene välineurheilua, mutta ei se Däehliekään aikanaan puupeltosilla mestaruuksia voittanut.."astmalääkkeillä" kenties? Oli miten oli, yksin en ensimmäistä kertaa ladulle mene itseäni häpäisemään eli kun ensimmäinen kerta joskus koittaa, haastan K/J akselin mahdollisesti kirittämään(kouluttamaan) :)

Sen verran täytyy korjata, että aivan pystymetsästä en hiihtämään lähde, nuorenpana hiihdin paljonkin-kiitos äiti- mutta viimeinen kerta löytyy siltä kuuluisalta vuodelta -03 ja paikkana taisi olla Hälvälä, salpausselän maastoissa, aiheena alokasleiri ja "hiihto"kaverina lapsuuden kaverini J. Jonon perässä painettii menemään. Mieleen on jäänyt, kun pääsimme työllä ja tuskalla yhden suuren mäen päälle ja vilkaisimme eteenpäin vain todetaksemme että seuraava samanlainen odottaa heti perässä, nyt voi jo naureskella, silloin ei naurattanut, terveisiä vaan, ootko paljonki hiihdelly? ;)

Lähtötilanne siis jotakuinkin sama kuin uinnin kanssa, eikä sekään niin perseelleen mennyt, en näe mitään syytä miksei pertsa luistaisi- tosin isot pojat(ja tytöt) laskee wassulla. Siinä siis talvelle liikunta agendaa tiedossa. Omaa aloitustani voisi kenties kuvailla sanalla "ankka", aika näyttää, videoklipin lisääminen tänne tuosta tulevasta reissusta hautuu mielessä.

Kuntoon yleisesti, jos tässä oltais jo huippukondiksessa niin minkäs takia sitä ylipäätään treenattas? On aina niin mukavaa saada, aina samoilta henkilöiltä positiivista palautetta, "ohhoh, sulla on aika paljon tekemistä vielä.." Mitä v*ttua se teitä liikuttaa, tällä hetkellä se liikuttaa mua. Onko ihmisen mieli katkera vai mikä siinä on mutta veikkaan että kun 20.7.2013 on maaliin päästy niin keskustelu on tasoa "ai noin huono aika". Siinä vaiheessa voin aivan helvetin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että tehkää sama perässä. Kovinkaan moni arvostelija ei ole 8h urheilusuoritusta nähnytkään- saatika kokenut. Tulipas taas hieman pohdiskelua, mutta jonnekin ne tunteet pitää purkaa, kotonakaan ei jaksa aina valittaa. :)

Kippis.


sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Talvi

Torstaina se varoitteli, kuin lämmittelyksi sai jo vähän kosketella lapiota ja kolaa. Perjantaina se tuli sitten täydellä raivolla päälle, oksennukseen asti sai mättää lunta. Kyseessä siis talvi. Se, ah niin mukava aika, jolloin allekirjoittaneen ammatinvalinta kysymys on hyvinkin ns.kielenpäällä, sen verran paljon v*tuttaa se mankuminen jota saa uusavuttomien suusta kuulla pitkin pyrypäiviä. Perjantai aamun kruunasi työmaan parkkipaikalle citymaasturillaan pölähtänyt rva joka halusi että kolaan hänelle paikan että ei jää siihen jumiin. Ei voinu ku nauraa. Oikeesti, voi jumalauta! Naama märkänä siinä laitoin menemään ja ämmä tulee pikkukengillää tupisemaan, huh huh. No, siinä alkuun pikkuavautumiset.

Joroista ajatellen perjantainen 3,5h aktiivinen lumenluonti oli mitä parhainta treeniä! Siitä johtuen uinti tänään ehkä kulkikin niin hyvin kun se nyt kulki. "1.uinti" tekstissä kerroin, kuinka vitsailin hermostuneesti Klle nopeiden kuntouimareiden radasta. Tänään se konkretisoitui, ei ollut asiaa mummojen joukkoon ja vieressä tyhjänä loistavana rata "nopeat kuntouimarit" oikein veti puoleensa. Ympyrä sulkeutui? Aivan loistavaa, ego kasvoi samantien taivaisiin! En väitä että olen nopea, mutta sen verran ainakin että perustallaajat jää jalkoihin, kehitystä? ehkä, en ainakaa uimarengasta tartte että pinnalla pysyn. Miettikääpä sitä.

Lämpömittari näyttää tällä hetkellä muuten -12, ei tee paljon mieli lähtee juoksemaan tuonne. Huomen aamulla odottaa kuulema ylävartalo treeni taas töissä, sitä "innolla" odotellessa :P Vitsit on aika vähissä ja tarinasuoni ei syki nyt kyl yhtään.  Joulua tässä kai voi jo odotella 1.adventin kunniaksi. Pukki vois tuoda yhtä sun toista pientä tarpeellista tätäkin projektia ajatellen, kai sitä sen verran kilttinä on kuitenkin oltu? 

Loppuun vielä pieni pyyntö. Arvon naisväki, kun tulette uimalliin, please, ajakaa ne kainalokarvat! Mä yritän olla omistani ylpeä, mutta en halua nähdä että alatte "nokittelemaan" omillanne. Meinas lounaat jäädä multa altaaseen tänään :)