Muutos suunnitelmiin.

Jalka ei kestä juoksemista. Tasapainoilu loppuvalmistelujen, viimeisten hankintojen ja epävarmuuden kanssa siitä kestääkö jalka, sai pitkällisen, viikkojen pohdiskelujen jälkeen loppujen lopuksi onnellisen päätöksen eilen illalla. Joukkueemme el capitan Jope soitti ja kertoi uutisen, jonka johdosta allekirjoittanut päätti vetäytyä puolimatkalta ja hypätä yritysjoukkueemme pyöräilyosuudelle siihen alunperin lupautuneen tilalle, hänen joutuessa vetäytymään leikistä -loukkaantumisen vuoksi myös.

Viikkoja on asia vaivannut mieltä ja epävarmuus jalan kunnosta on syönyt itseluottamusta. Yhtään kunnollista juoksulenkkiä en ole pystynyt kahteen kuukauteen tekemään. Kipulääke kuurista huolimatta, ei jalka saa tarpeeksi lepoa ja sitä on särkenyt päivittäin töiden jälkeen, ja ottaen huomioon nykyisen toimenkuvani joka on pääasiassa istumista, ei ole vaikuttanut siis kovinkaan hyvältä.Tänä aamuna tuon helpohkon päätöksen jälkeen oli pitkästä aikaa levollinen olo eikä tarvinnut sitä ainakaan stressata. Vaikka tavoite oli intohimoinen, en silti katso että kisa on niin tärkeä minulle kun vastapainona on terveys, sekä jalan että mielen, että se oma terveys pitäisi riskeerata. Jos mahdollisuutta lähteä yritysjoukkueeseemme ei olisi tullut, olisi vetäytyminen kuitenkin ollut vaikeaa, todella vaikeaa. Mukana toki olisin ollut huollon puolella kannustamassa, mutta pettymys olisi silti ollut aika suuri. Jännä juttu miten vaikea sitä onkaan loppujen lopuksi itselleen myöntää että ei onnistu, vaikka jo mainittu oma terveys siellä takapiruna hääriikin, suomalainen jääräpää miehen luonne?

Kävin asiasta keskusteluja kotona, kavereiden, äidin, isän, sedän ja vaikka kenen kanssa, viimeisimpänä Jopen. Kaikilta sain rohkaisevia sanoja siitä että tee niinkuin parhaaksi katsot omaa terveyttä riskeeraamatta, mutta tee se nopeasti. Eilen kun Jope soitti, häntä lainatakseni "kaikella on tarkoituksensa", niin ilmeisesti tälläkin. Jope ymmärsi miten vaikea minun olisi leikistä luopua, ja toisaalta tiesi kaikki muutkin näkökulmat asiaan ja kun ilmeni että pyöräilyosuudelle ei ole ketään yritysjoukkueessa, päätti hän minulle soittaa. Kysymystä siitä lähteäkö ainoastaan tuolle osuudelle ei tosiaan tarvinnut kauaa miettiä.. Se oli toisaalta helpotus, valtava sellainen.

Syksyn 270vuorokautta on tänään 27. Aika on sulanut käsiin. Kirjaimellisesti. Paljon on sattunut, meidänkin porukassa on ollut vaivaa yhdellä sun toisella. Itse uskallan ainakin nyt myöntää, että en todellakaan alkukiimassa ymmärtänyt miten isosta leikistä tässä loppujen lopuksi olisi kyse niin henkisesti, fyysisesti kuin taloudellisestikin. Nyt sen tiedän, ja tunnustan aivan avoimesti että suhtauduin tähän todella ylimielisesti, aivan liian ylimielisesti heti alusta alkaen. En suostunut myöntämään itselleni että tämä ei voisi onnistua, tosin olisi se onnistunutkin jos terveenä olisi saanut pysyä ;) mutta ensi kerralla, jos sellainen vielä tulee, olen viisaampi ja suhtaudun tavoitteeseen nöyremmin. Turha sitä enää tässä vaiheessa on pohdiskella olisinko voinut tehdä jotain toisin että jalka ei olisi rikki nyt. Heinäkuun jälkeen menen uudestaan lääkäriin ja koitan saada sen vihdoin terveeksi. En ajatellut että linkuttaisin loppuelämäni joka aamu kun kantapää on tulessa. Puukkoa tai kortisonia en vaivalle tahdo vielä tässä vaiheessa näyttää, mutta uskon edelleen vahvasti että levolla siitä eroon pääsen, mutta vielä ei ole sen aika. Nyt on edessä loppurypistys kohti joroisia, tiedossa on hieno viikonloppu, urheilun juhlaa, täynnä sankaritekoja. En malta odottaa. Myöskään illan juhlia ei voi olla odottamatta, taannoinen harjoitusleiri viikonloppu hangossa casino yms vierailuineen meidän porukalla ei jättänyt kyllä ketään kylmäksi, en olisi voinut kuvitella näkeväni ikinä semmoisia syväkyykkyjä tanssilattialla tältä porukalta kuin nyt näin  :D Ja ei, niistä ei todellakaan vastannut joukkueemme "nuorten osasto". Respect siitä tekijöille. Ja kun nyt aiheeseen päästiin; kuten mainittua, allekirjoittaneelle tulee täyteen 30 vko joroisten jälkeen ja olen enemmänkuin iloinen, että meidän joukkue sitä toivottavasti jaksaa kanssani hieman juhlistaa vielä kisan jälkeen (kyllä, tämä oli haaste!). Sen verta aktiivisesti tässä on talvenaikana oltu tekemisissä porukan kanssa että olemme ainakin minun mielestäni kunnon projektin "päättäjäiset" ansainneet! ....mutta sitä ennen, edessä vielä kuukauden verran hikisiä kilometrejä, litroittain urheilujuomaa ja kilotolkulla pastaa. Toivottavasti kaikki pysyy terveenä, muuta en tässä vaiheessa voi toivoa, tässä vaiheessa ei ole enää paljon tehtävissä, siitä huolimatta, tsemppiä kaikille!


Hyvää juhannusta!

Niko

Treenileiri

Tammisaari-Hanko vkl kohta takana, ei voi valittaa.. :)

Kipu.

Ja sen hoito. Ei nii hyvät fiilikset. Näillä mennään:

Sauvakävely.

Lähin myötätunnosta sauvakävelemään -kaveri treenaa crosscountryyn, tulipa seki kokeiltua. Nykyajan crosscountry harjoittelua siis? #hemk

Hauskaa vappua!

Mitäs sitä muutakaan tekis ku virittelis tykkiä ajokuntoon. Järkyttävän nopee!
Hauskaa vappua siis kaikille!

Plantaarifaskiitti.

Otsikko kertonee kaiken olennaisen, kantapää on kipeä- todella kipeä. Kuvasta löytyy syy. Ei tuu juoksemisesta mitään. Joutuuko tässä tosissaan nöyrtymään lääkäriin, millään ei malttais tähän väliin parin viikon lepoa ja buranaakaan ei viitsisi aamupalaksi joka päivä ottaa.

Tulehduskipuläkekuuri voisi olla paikallaan. Kyseessä minulle vanha vamma puolentoista vuoden takaa ja nyt on tehnyt siis comebackin. Silloin auttoi 3vkon arcoxia kuuri levolla, kortisonipistostakin tarjottiin. Sitä en pitänyt silloin vaihtoehtona, enkä pidä nytkään. Viimeksi juoksukin auttoi kun jalkapohja venyi. Torstaina lenkillä tunsin kipua ensimmäistä kertaa lenkin aikanakin. Se ei tiennyt hyvää, pe aamuna ei pitänyt jalka kun sängystä nousin ja päivä töissä meni linkuttaessa. Viikonloppu siis otettu levon kannalta ja arvokkaita päiviä menee hukkaan.

Pitikin mennä pelaamaan salibandyä, mutta minkäs teet, turha sitä on jossitella enää. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa ja lihasmuisti on parasmuisti. Ei oo tarttenu siis enää hyväksyä kutsuja pelaamaan. Vaikka mieli tekisikin. Täytyy aamusta selvitellä työpaikka lekurin nroa ja lähteä näyttämään josko jotain poppakonsteja keksittäisiin. Muuten onkin näyttänyt liian hyvältä, lenkkivauhti on kohollaan ja kelit mitä parhaimmat. Ajamaankin olisi kiva päästä mutta tiedän että pyöräily ei tod tee hyvää tälle. Pyöräily saman vaivan viimeksikin aiheutti. Silloin ei juostu. Ei kai auta tässä välillä kuin käydä uimassa. Valitettavasti sillä ei vain heinäkuussa kauhean pitkälle pötkitä. Ensimmäiset kolmevarttia vain. Ei hyvä. ensimmäistä kertaa hiipii väkisinkin ajatukset mieleen että mitä jos jalka ei paranekaan. Ei, se ei voi olla vaihtoehto, ei tässä vaiheessa. Sen on TULTAVA kuntoon, tavalla tai toisella. Täällä spekuloimalla se ei sitä tee, mutta toivossa on hyvä elää.

Muuta kerrottavaa ei sitten olekaan. Ei naurata.


Niko

harjoittelu ja siitepölyallergia

Vaikka kevät mitä mahtavinta aikaa onkin, on se ainakin minunlaisille "monivammaisille" samalla äärimmäisen tukalaa aikaa. Siitepölyt vaivaavat keväästä toiseen, enkä usko että tämäkään vuosi poikkeusta tekee. Joo, lääkkeillä saa jollainlailla kuriin, mutta ei se ole sama asia kuin täysin oireeton olo. Ei ne lääkkeet vapauta siitä piinasta kokonaan. Kohta 20vuotta joka kevät sama vaiva, sen kanssa oppii elämään, mutta eipä ole ennen ollutkaan tiedossa yhtä määrätietoista kevättä harjoittelun suhteen kuin nyt on. Olo kuin kuin kiimaisella sonnilla, joka haluaa päivästä toiseen sinne vehreälle kevätlaitumelle, mutta pakko varmasti hyväksyä että joka päivä treenaaminen ei tule olemaan mahdollista. Räkää tulee kohta taas joka ruumiin ontelosta, silmiä kutittaa ja päätä särkee, "cant wait". Onneksi näin vanhemmiten ovat oireet helpottaneet pahimmista vuosista mutta ei niistä varmaa koskaan eroon pääse. Saan pitkin vuotta aina uteluja onko minulla flunssa kun nenä aiva vaan vuotaa, ei, ei mulla ole kuin krooninen nenän vuotaminen joka johtunee milloin mistäkin allergiasta. Keväällä koivu, tuo niin kaunis kesäinen puu, takkojemme ilo, aiheuttaa mitä piinallisimpia vaikeuksia monta viikkoa ja se on vain hyväksyttävä. Tulipahan tuotua ajatukset esiin tämänkin tiimoilta kun viimeisen viikon aikana on päätä särkenyt varmaan viitenä päivänä ja tuo liman tuotto senkuin yltyy vain, nämä kaikki merkkeinä kohtapuoliin täydellä voimalla päälle iskevästä piinasta.

90 päivää taitaa tänään olla TJ, en jaksa edes tarkistaa. Tiimille oli järjestelty jotain majoitustakin jo suht läheltä kisakeskusta, jotenkin mulla on kutina että 20.7 iltana on ko paikassa yhdet kesän kovimmista juhlista. Lupaan harkita tarjoavani skumpat tiimille tuosta mainitusta päivästä  n.viikko eteenpäin siintävien kolmekymppisten kunniaksi, laittakeehan korvan taakse ;) Itselleni ei ole korviin kuulunut mitään vielä, mutta jonkinlaista huoltoporukkaa tuonne joroisiin täytyy varmaan järjestellä koko tiimille. Täytyy vissiin sääntöihinkin perehtyä hyvissä ajoin, lähinnä millaista huoltoa saa kisan aikana ylipäänsä vastaanottaa. Sen verran luulen tietäväni jo nyt että pyörä täytyy sen mahdollisesti hajotessa saattaa ajokuntoon mukana olevilla vehkeillä, tuo ei ole ongelma ainakaan minulle, sen verran pysyy työkalut käsissä että ihan heti ei mene sormi suuhun fillarin huollon kanssa mutta tiedän että kaikille meidänkään tiimissä tuo ei ihan selvää välttämättä ole, ei se mitään, opetellaan yhdessä lisää! Kova tsemppi on porukalla päällä ja on ilo lukea n.viikoittaisia ryhmä sähköposteja joissa valetaan kannustusta porukkaan, kaikki tuntuvat luottavan kaikkien suorituksiin ja itse ainakin viime viikolla tunnustin ko tapahtumaa jo jännittäväni ja siinä en kyllä valehdellu yhtään. Hetki lähenee päivä päivältä ja kyllä, se on kohta totisinta totta, vielä joku on kysynyt olenko ihan oikeasti lähdössä, kyllä, valitettavasti olen, en tiedä miten monta kertaa sitä voi edes jankuttaa, teot puhukoon heinäkuussa puolestaan. Olen puhunut.