Mieltä vaivaa...

Pitkästä aikaa...



Kesäloma on kohta loppumaisillaan ja töihin paluu häämöttää. Jalkakaan ei enää kipeydy juoksemisesta ja tässä on jo hyvä tovi tullut sitä testailtua..


Kummasti aina lenkillä on joku asia tullut mieleen, pitäähän elämässä olla tavoitteita vai....?

Paluu

Ei löydy minua joroisten tämän vuoden lähtölistalta missään muodossa. Jalka oli enemmän ja vähemmän rikki koko syksyn ja alkutalven, oikeastaan vasta helmi-maaliskuussa alkoi olla siinä kunnossa että ei särje vähääkään pidemmän liikkumisen jälkeen. Kevään myötä olen löytänyt paikallisen liikunta- ja hyvinvointikeskuksen punttiksen ja ryhmäliikunta tunnit -varsinkin spinningin. Liikkumisen ilo on jälleen alkanut siis löytyä. Takki oli kieltämättä viime syksynä aika tyhjä. Töissä oli kiirettä, ja kaiken maailman tekosyitä tuntui aina olevan. Oikeastaan jälleen kerran kiitos vaimolle, joka houkutteli minut käymään salilla. Sain oman ohjelman jota nyt orjallisesti reilu kaksi kuukautta noudattanut. Oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni olen aktiivisesti lihaskuntoa kohottanut tietoisesti, tuloksia syntyy ja toivottavasti myös näkyykin :)

Myöskin jalkapallo on oikeastaan koko kevään ajan ollut tapetilla, ja itsekin on tullut käytyä pelaamassa muutamaan otteeseen, jossei valmentaen nuoria tulevaisuuden toivoja niin sitten paikallisten vaarien kanssa pappahöntsässä. Mukavaa kaiken kaikkiaan! Kestävyys liikunta ei kuitenkaan ole jäänyt kokonaan pois, en kuitenkaan halua itseäni väkisin pakottaa lenkille tms. vaan teen niinkuin omatunto sanoo, tällä hetkellä punttis yms tuntuu olevan se mun juttu, ja sinne joka kerta mielelläni lähden. Ei ole upeampaa tunnetta kuin herätä kirkkaaseen kevät aamuun klo.5 ja käydä aamupuntilla ennen  töihin menoa. On mahtavaa tulla salilta kotiin ja ihmetellä kun muut vasta ovat heräämässä ja itse on täynnä energiaa ja virtaa valmiina työpäivän haasteisiin. Ruokavalioon on tullut kiinnitettyä huomiota jonkin verran, mutta jos hampparilla käyn niin maailma ei siihen kaadu.

Loma on alkamassa vajaan kuukauden päästä, en ole sen suurempia suunnitelmia vielä luonut, mutta liikunta jossain määrin kuulunee ohjelmaan enemmän tai vähemmän, mutta stressiä en suostu asiasta ottamaan! Nautin elämästä, ja olen huomannut jälleen että liikunta on mitä parhainta huoltoa mielelle arjen harmaudessa.

Joroisilla kuitenkin kilpaillaan jälleen heinäkuussa ja TeamInvest on jälleen mukana. Haluankin toivottaa kaikille osallistuville oikein mukavia ja antoisia viimeisiä harjoitusviikkoja, ja ennenkaikkea tulosparannuksia! Nyt olette vuoden viisaampia, eikä kukaan ole enää "undulaatti" joroisilla. Mieleni tekisi lähteä paikanpäälle kannustamaan, niin hieno oli viime vuonna kokemus ja huippu kaverit vielä niin mikä ettei! Kesä näyttää mitä tapahtuu, saattaa ollakin että tuttuja karjaisuja tulette kuulemaan reitin varrella ;)


/N

Testamentti.

Nyt se on ohi. Reissusta kotiuduttiin eilen illalla. Rankka reissu niin henkisesti kuin fyysisestikin. Pe aamun lähdöstä ei jäänyt juuri mitään mieleen siltä kaikelta jännitykseltä. Matkalla haettiin Tero mukaan ja suunnattiin keula kohti Joroista. Pahoittelut muuten tässä vaiheessa jossen osaa tuota maagista paikkakuntaa kieliopillisesti oikein lausua, sillä huomasin että sillä on paikallisille suurikin merkitys että sen sanoo juuri oikein. Jokatapauksessa matka Kirsin ja Teron kanssa tilaihme fiestalla pyörät takabaksin päällä meni oikeinkin leppoisasti huonoa huumoria viljellen. Matkan aikana ehdittiin käydä läpi niin karvanpoistotekniikat kuin jokaisen mielessä enemmän tai vähemmän pyörinyt ajovarustuskin jos vettä sataa. Loppu porukan kanssa sovittiin treffit Kuortin ABClle jossa syötiin yhdessä "viimeinen ateria", ja ei, ei syöty sitä kuuluisaa lounaspöytää vaan pitäydyttiin -ylläriylläri- pastassa. Matkaan oli saatu myös huoltaja, Jaanan sisko, Coloradon vahvistus Stiina, joka tavattiin siis ensimmäistä kertaa. Pieni jännityksen poikanen oli selkeästi lounaspöydässä havaittavissa, sen verran huonoa huumoria oli ilmassa ja ainakin omien havaintojeni perusteella saatiin useampiakin närkästyneitä katseita muista pöydistä kovaäänisen nauramisemme vuoksi, tervetuloa vaan meidän pöytään :) Loppumatkaksi hyppäsin itse rattiin ja kohta jo alkoikin Joroinen -tuo suomen ystävällisimpien ihmisten kunta- lähestymään. Paikanpäällä ajettiin suoraan kisakansliaan ilmoittautumaan ja kuuntelemaan pakollinen kisainfo. Samaan syssyyn todettiin että tämä ei ole mikään tavallisen tallaajan kilpailu jonne tullaan vain ihmettelemään, vastaan käveli toinen toistaa treenatumman oloista kanssa kilpailijaa ja viimeistään kanslian ovella Joroisten oman pojan Jarmo Hastin (SM-2, 2012) kävellessä vastaan alkoi jännitys todella nousta huippuunsa. Itse kävin noutamassa joukkueemme kirjekuoren ja muun tarpeellisen sälän kun Pekka ja Chloe eivät vielä olleet paikalle ehtineet. Rasti joukkueen nimen perään ja ranneke käteen, homma hoidettu!





Tällä rannekkeella pääsi viikonlopun aikana paikkoihin joihin ei yleensä meikäläisellä ole asiaa. Mm.kisan jälkeen vessaan pyrkiessäni totesi kuivan oloinen elämäänsä kyllästynyt järkkäri että "tämä on vaan kilpailijoille", mutta tätä vilauttamalla aukeni uusi maailma ja muuttui äänikellossa myös tuon "herrasmiehen" suussa. Sanonta vaatteet tekee miehen -tai urheilijan- ei ainakaan tässä tapauksessa pitänyt paikkaansa, en ilmeisesti sitten numerolappuineni näyttänyt edes kilpailijalta :D

Lopulta saatiin muutkin porukasta paikalle ja infon kuunneltuamme suuntasimme kohti majoitus paikkaamme. Tuoltakaan lyhyeltä matkalta ei huumoria puuttunut Kirsin hyvän Tomtom navigaattorin neuvoessa reittiä (kyllä, sarkasmia), sillä perille päästyämme totesimme kaikkien muiden jo olevan paikalla vaikka pääsimme reilusti ensimmäisinä liikkeelle kisakanslialta. Majoituspaikasta mainittakoon Rampe-koira, 10kk ja ehkä 60kg, oikein sympaattinen kaveri. Maatilalta löytyi myös muutama kissa, kissanpentu, minipossut väinö ja sulo, pari hevosta ja toistasataa lammasta, joista Jope taisi jo yhden ostaakin -ruuaksi tosin :) Virittelimme numerot varusteisiin ja arvottiin armottomasti sataako lauantaina vai ei, ja puolimatkalaiset pakkailivat vaihtosäkkejään ennen pyörien katsastukseen lähtemistä jonka yhteydessä piti T2 eli juoksun vaihdon säkki jo urheilutalolle jättää. Katsastuksesta ei jäänyt muuta mieleen kuin armoton sadekuuro joka yllätti juuri kun oltiin hypätty autoista ulos ja kastuttiin siis litimäriksi, vaan eipä triathleetit vettä pelkää! Pyörät telineisiin Valvatuksen rannalle ja kisa messujen kautta kohti majapaikkaa ja unta.

La aamuna herätyskello soi 6.45, ja kun Tero totesi "ei se Niko muu auta kun lähteä, nyt on se päivä" pakattiin kamat ja suunnattiin aamupalalle. Mulle ei ruoka juurikaan maistunut, vähän taisin mehukeittoa ottaa. Tässä vaiheessa oli jo tunne että tankkaus on onnistunut nappiin ja energiat eivät tule olemaan ongelma ainakaan minulla. Taksi kaarsi pihaan 7.50 ja matka saattoi alkaa. Radiosta tuli yön joutsenlaulu, yleensä en tuosta kamalasti perusta mutta nyt se kolahti jotenkin mieleen ja vaivuin ajatuksiini vain todetakseni että perillä ollaan iha just! Valvatuksella laitettiin pyörät kuntoon ja puolimatkalaiset alkoivat hiljalleen vaihtaa märkkäreitä päälle. Itselläni oli aikaa kierrellä ja etsiskellä tuttuja joita muutama vastaan tulikin, valmentajamme Ilkka oli kameran kanssa liikkeellä, ja Johanna oli osallistumassa kisaan itsekin, viimeiset onnen toivotukset ja puolimatkalaisemme alkoivat yksitellen lähteä liikkeelle omilla vuoroillaan. Joukkuekisan lähtö oli vasta 10.27 eli kaikesta viimeisimpänä ja Pekan viimein lähtiessä liikkeelle oli itselläni hiljalleen aika alkaa vaihtaa ajokamoja päälle.

M30-34 sarjan lähtövalmisteluja, sarjan jossa minunkin piti alunperin olla mukana..

Pekka saapui uinnista reilu 47min myöhemmin ja irroitettuani chipin häneltä itselleni oli aika lähteä matkaan. Ylämäki valvatuksen rannalta kohti joukkuekisan pyörelinettä mäen päällä meni Baba Lybeckin perässä juostessa -sen jälkeen ei häntä näkynytkään ennekuin maalissa- ei ollut minun päivän kunnolla asiaa siihen kyytiin :) Heti ensimmäisten kilometrien aikana pystyin toteamaan että reitti on nopea ja varovainen toiveeni 3.30.00 loppuajasta saattaa jopa onnistuakin. Matkan ajalta ei jäänyt oikeastaan mitään muuta mieleen kuin muutamat käden heilautukset tiimikavereille, ja se KANNUSTUS. Oli jotain aivan uskomatonta tulla kilpailukeskuksen kääntöpaikalle kun kaikki kannustivat ja hurrasivat. Sekä matkan aikana omien pihateidensä edessä seisseet asukkaat jotka jaksoivat meille häntäpäänkin sankareille taputtaa ja kannustaa, hymy oli itselläni joka kerta kasvoilla ja ei ollut tippa silmäkulmassakaan varmaan kauhean kaukana, liekkö tämä sitä kuuluisaa Joroisten henkeä?

Tässä matkalla hyvävoimaisena vähän reilu 45km takana. (Kiitokset kuvasta Ilkalle).

Lopulta matka oli takana, vaikka viimeiset kilometrit tuntuivatkin järkyttävän pitkiltä. Onneksi tässä vaiheessa muistin Teron kommentin: se maali tulee sieltä aina, se ei katoa mihinkään. Pyörän jätettyäni pääsin vielä kuittaamaan loppujuoksussa ohi yhden kaverin jonka kanssa pienimuotoista kissahiiri-leikkiä oltiin viim.20km matkasta vedetty. Sisään urheilutaloon ja chippi Chloelle, jolla oli joukkueemme juoksu-osuus edessä ja josta hää loppujen lopuksi selviytyi enemmän kuin upeasti ja päästiin tavoiteaikaamme n.7 tuntiin. Oma osuusaikani oli kuin olikin likimain 3.30.00, tarkkaa aikaa ei ole vielä saatavissa, liekkö tuleekaan koskaan, mutta ei sen väliä voitin itseni, me kaikki voitimme itsemme. Osuuteni jälkeen siirryin kannustamaan puolimatkalaisia Stiinan ja Pekan kanssa. Stiina oli raahannut mukaan lehmänkellon jota sormet verillä hakkasi aitaa ja milloin mitäkin vasten. Yksitoisensa jälkeen kaverit tulivat maaliin toinen toistaa paremmilla ajoilla. Jokainen meistä pääsi tavoitteeseensa ja vähän päällekin, jokainen meistä oli voittaja. Tässä porukassa on upeaa urheilla yhdessä!



TEAM INVEST
(Viivi, Tero, Pekka, Kirsi, Niko, Tarja, Jouni, Leena, Jaana ja Chloe)

Loppusanat: Urheilu ei pääty tähän. Itselläni on nyt aika laittaa jalkakuntoon, sillä Joroisilla kilpaillaan myös ensi vuonna 19.7.2014 ja tuo päivämäärä on ainakin minun kalenteriin merkitty paksullapunaisellatussilla. Pohjakunto on luotu, harrastus on aloitettu, tästä jatkekaan, kyllä, minun nimi löytyy ainakin ensi vuoden puolimatkan lähtölistalta, enkä varmaan kauhean väärässä ole jos sanon että löytyy tuosta kuvasta muutaman muunkin. ps. ilmoittautuminen näköjään alkaa 1.9.2013 ;)

Niko

Viimeinen voitelu.

50 tuntia jäljellä. Viime yönä ei enää tullut uni kunnolla, takaraivossa jyskyttää vain yksi asia. Eipä tuosta matkan "lyhentymisestä" ainakaan mitää suurempaa hyötyä ollut tähän jännitykseen vaikka niin taisin aiemmin jo spekuloidakin. Kisakamat alkaa olla pakattuna, pyörä huollettuna ja mies kaikkea muutakuin levollisena, normaalia? Ehkä, joku sanoo että tervettä. Terveestä en tiedä, se ei ainakaan ole että seuraa Forecan täsmäsäätä lähes vainoharhaisena, sää ennusteet eivät nimittäin ole luvanneet mitää parhainta keliä. Onneksi se on kuitenkin parantunut lauantaita kohti mentäessä. +11 ja 6ms tuuli eivät tee omasta osuudestani ainakaan yhtään sen nautinnollisempaa ja hyvän ajan saa heittää kaivoon. Toisaalta hieman jopa hymyilytti kun T lähetti spostia jossa kertoi kuvittelevansa itsensä valvatuksen rannalle uikkareissa jos keli on +11, toivoi että ainakaan ei sataisi... huumorilla jos jollain tästä selviää ja uskon että jokainen meistä suoriutuu urakastaan mallikkaasti.

Vielä ei ole loppu puheenvuoron aika, huomenna aamulla on startti klo.9.30 ja keula kohti joroista. Toivottavasti kaikki tarvittavat varusteet ja päällekin tulee mukaan, ihan oikeasti en tiedä pystynkö jännitykseltäni käsittelemään kokonaisuutta. Itseasiassa en edes tiedä mitä tässä jännittää? Ei pitäisi olla mitään syytä. Ehkä tapahtuman luonne, virallinen kisa on se suurin syy, se on jotain mitä en ole koskaan kokenut. Ei ehkä se helpoin paikka ensimmäiselle kisalle, toisaalta sittepähän se on koettu. Kannustavat ihmiset reitin varrella pitäisi varmaan osata kääntää vahvuudeksi, ajatuksen tasolla se ei minulta ainakaan onnistu, ei auta kuin odottaa ja katsoa miten käy.

Vielä viimeinen työpäivä, edessä ja sitten lomalle. Viikon tauko tekee hyvää, hektinen kuukausi takana. Ja mikä sopisikaan paremmaksi loman aloituspaikaksi kuin Finntriathlon 2013.

N

7pvää.

7 päivän päästä tähän aikaan on toivottavasti täysi rähinä päällä. Menneet melkein 9kk on opettanut että mitä tahansa voi sattua. Siitä kuitenkin lähdetään että ensi la koetaan joroisten henkeä. Tänä vkl vielä kisan omainen treeni ja ensi viikolla sitten leputtelua ja tankkausta.

Sotaratsu alkaa olla samoin täydessä vireessä. Ei suurempia lätinöitä, onnea kaikille, nähään joroisilla!

Muutos suunnitelmiin.

Jalka ei kestä juoksemista. Tasapainoilu loppuvalmistelujen, viimeisten hankintojen ja epävarmuuden kanssa siitä kestääkö jalka, sai pitkällisen, viikkojen pohdiskelujen jälkeen loppujen lopuksi onnellisen päätöksen eilen illalla. Joukkueemme el capitan Jope soitti ja kertoi uutisen, jonka johdosta allekirjoittanut päätti vetäytyä puolimatkalta ja hypätä yritysjoukkueemme pyöräilyosuudelle siihen alunperin lupautuneen tilalle, hänen joutuessa vetäytymään leikistä -loukkaantumisen vuoksi myös.

Viikkoja on asia vaivannut mieltä ja epävarmuus jalan kunnosta on syönyt itseluottamusta. Yhtään kunnollista juoksulenkkiä en ole pystynyt kahteen kuukauteen tekemään. Kipulääke kuurista huolimatta, ei jalka saa tarpeeksi lepoa ja sitä on särkenyt päivittäin töiden jälkeen, ja ottaen huomioon nykyisen toimenkuvani joka on pääasiassa istumista, ei ole vaikuttanut siis kovinkaan hyvältä.Tänä aamuna tuon helpohkon päätöksen jälkeen oli pitkästä aikaa levollinen olo eikä tarvinnut sitä ainakaan stressata. Vaikka tavoite oli intohimoinen, en silti katso että kisa on niin tärkeä minulle kun vastapainona on terveys, sekä jalan että mielen, että se oma terveys pitäisi riskeerata. Jos mahdollisuutta lähteä yritysjoukkueeseemme ei olisi tullut, olisi vetäytyminen kuitenkin ollut vaikeaa, todella vaikeaa. Mukana toki olisin ollut huollon puolella kannustamassa, mutta pettymys olisi silti ollut aika suuri. Jännä juttu miten vaikea sitä onkaan loppujen lopuksi itselleen myöntää että ei onnistu, vaikka jo mainittu oma terveys siellä takapiruna hääriikin, suomalainen jääräpää miehen luonne?

Kävin asiasta keskusteluja kotona, kavereiden, äidin, isän, sedän ja vaikka kenen kanssa, viimeisimpänä Jopen. Kaikilta sain rohkaisevia sanoja siitä että tee niinkuin parhaaksi katsot omaa terveyttä riskeeraamatta, mutta tee se nopeasti. Eilen kun Jope soitti, häntä lainatakseni "kaikella on tarkoituksensa", niin ilmeisesti tälläkin. Jope ymmärsi miten vaikea minun olisi leikistä luopua, ja toisaalta tiesi kaikki muutkin näkökulmat asiaan ja kun ilmeni että pyöräilyosuudelle ei ole ketään yritysjoukkueessa, päätti hän minulle soittaa. Kysymystä siitä lähteäkö ainoastaan tuolle osuudelle ei tosiaan tarvinnut kauaa miettiä.. Se oli toisaalta helpotus, valtava sellainen.

Syksyn 270vuorokautta on tänään 27. Aika on sulanut käsiin. Kirjaimellisesti. Paljon on sattunut, meidänkin porukassa on ollut vaivaa yhdellä sun toisella. Itse uskallan ainakin nyt myöntää, että en todellakaan alkukiimassa ymmärtänyt miten isosta leikistä tässä loppujen lopuksi olisi kyse niin henkisesti, fyysisesti kuin taloudellisestikin. Nyt sen tiedän, ja tunnustan aivan avoimesti että suhtauduin tähän todella ylimielisesti, aivan liian ylimielisesti heti alusta alkaen. En suostunut myöntämään itselleni että tämä ei voisi onnistua, tosin olisi se onnistunutkin jos terveenä olisi saanut pysyä ;) mutta ensi kerralla, jos sellainen vielä tulee, olen viisaampi ja suhtaudun tavoitteeseen nöyremmin. Turha sitä enää tässä vaiheessa on pohdiskella olisinko voinut tehdä jotain toisin että jalka ei olisi rikki nyt. Heinäkuun jälkeen menen uudestaan lääkäriin ja koitan saada sen vihdoin terveeksi. En ajatellut että linkuttaisin loppuelämäni joka aamu kun kantapää on tulessa. Puukkoa tai kortisonia en vaivalle tahdo vielä tässä vaiheessa näyttää, mutta uskon edelleen vahvasti että levolla siitä eroon pääsen, mutta vielä ei ole sen aika. Nyt on edessä loppurypistys kohti joroisia, tiedossa on hieno viikonloppu, urheilun juhlaa, täynnä sankaritekoja. En malta odottaa. Myöskään illan juhlia ei voi olla odottamatta, taannoinen harjoitusleiri viikonloppu hangossa casino yms vierailuineen meidän porukalla ei jättänyt kyllä ketään kylmäksi, en olisi voinut kuvitella näkeväni ikinä semmoisia syväkyykkyjä tanssilattialla tältä porukalta kuin nyt näin  :D Ja ei, niistä ei todellakaan vastannut joukkueemme "nuorten osasto". Respect siitä tekijöille. Ja kun nyt aiheeseen päästiin; kuten mainittua, allekirjoittaneelle tulee täyteen 30 vko joroisten jälkeen ja olen enemmänkuin iloinen, että meidän joukkue sitä toivottavasti jaksaa kanssani hieman juhlistaa vielä kisan jälkeen (kyllä, tämä oli haaste!). Sen verta aktiivisesti tässä on talvenaikana oltu tekemisissä porukan kanssa että olemme ainakin minun mielestäni kunnon projektin "päättäjäiset" ansainneet! ....mutta sitä ennen, edessä vielä kuukauden verran hikisiä kilometrejä, litroittain urheilujuomaa ja kilotolkulla pastaa. Toivottavasti kaikki pysyy terveenä, muuta en tässä vaiheessa voi toivoa, tässä vaiheessa ei ole enää paljon tehtävissä, siitä huolimatta, tsemppiä kaikille!


Hyvää juhannusta!

Niko

Treenileiri

Tammisaari-Hanko vkl kohta takana, ei voi valittaa.. :)