Jalka ei kestä juoksemista. Tasapainoilu loppuvalmistelujen, viimeisten hankintojen ja epävarmuuden kanssa siitä kestääkö jalka, sai pitkällisen, viikkojen pohdiskelujen jälkeen loppujen lopuksi onnellisen päätöksen eilen illalla. Joukkueemme el capitan Jope soitti ja kertoi uutisen, jonka johdosta allekirjoittanut päätti vetäytyä puolimatkalta ja hypätä yritysjoukkueemme pyöräilyosuudelle siihen alunperin lupautuneen tilalle, hänen joutuessa vetäytymään leikistä -loukkaantumisen vuoksi myös.
Viikkoja on asia vaivannut mieltä ja epävarmuus jalan kunnosta on syönyt itseluottamusta. Yhtään kunnollista juoksulenkkiä en ole pystynyt kahteen kuukauteen tekemään. Kipulääke kuurista huolimatta, ei jalka saa tarpeeksi lepoa ja sitä on särkenyt päivittäin töiden jälkeen, ja ottaen huomioon nykyisen toimenkuvani joka on pääasiassa istumista, ei ole vaikuttanut siis kovinkaan hyvältä.Tänä aamuna tuon helpohkon päätöksen jälkeen oli pitkästä aikaa levollinen olo eikä tarvinnut sitä ainakaan stressata. Vaikka tavoite oli intohimoinen, en silti katso että kisa on niin tärkeä minulle kun vastapainona on terveys, sekä jalan että mielen, että se oma terveys pitäisi riskeerata. Jos mahdollisuutta lähteä yritysjoukkueeseemme ei olisi tullut, olisi vetäytyminen kuitenkin ollut vaikeaa, todella vaikeaa. Mukana toki olisin ollut huollon puolella kannustamassa, mutta pettymys olisi silti ollut aika suuri. Jännä juttu miten vaikea sitä onkaan loppujen lopuksi itselleen myöntää että ei onnistu, vaikka jo mainittu oma terveys siellä takapiruna hääriikin, suomalainen jääräpää miehen luonne?
Kävin asiasta keskusteluja kotona, kavereiden, äidin, isän, sedän ja vaikka kenen kanssa, viimeisimpänä Jopen. Kaikilta sain rohkaisevia sanoja siitä että tee niinkuin parhaaksi katsot omaa terveyttä riskeeraamatta, mutta tee se nopeasti. Eilen kun Jope soitti, häntä lainatakseni "kaikella on tarkoituksensa", niin ilmeisesti tälläkin. Jope ymmärsi miten vaikea minun olisi leikistä luopua, ja toisaalta tiesi kaikki muutkin näkökulmat asiaan ja kun ilmeni että pyöräilyosuudelle ei ole ketään yritysjoukkueessa, päätti hän minulle soittaa. Kysymystä siitä lähteäkö ainoastaan tuolle osuudelle ei tosiaan tarvinnut kauaa miettiä.. Se oli toisaalta helpotus, valtava sellainen.
Syksyn 270vuorokautta on tänään 27. Aika on sulanut käsiin. Kirjaimellisesti. Paljon on sattunut, meidänkin porukassa on ollut vaivaa yhdellä sun toisella. Itse uskallan ainakin nyt myöntää, että en todellakaan alkukiimassa ymmärtänyt miten isosta leikistä tässä loppujen lopuksi olisi kyse niin henkisesti, fyysisesti kuin taloudellisestikin. Nyt sen tiedän, ja tunnustan aivan avoimesti että suhtauduin tähän todella ylimielisesti, aivan liian ylimielisesti heti alusta alkaen. En suostunut myöntämään itselleni että tämä ei voisi onnistua, tosin olisi se onnistunutkin jos terveenä olisi saanut pysyä ;) mutta ensi kerralla, jos sellainen vielä tulee, olen viisaampi ja suhtaudun tavoitteeseen nöyremmin. Turha sitä enää tässä vaiheessa on pohdiskella olisinko voinut tehdä jotain toisin että jalka ei olisi rikki nyt. Heinäkuun jälkeen menen uudestaan lääkäriin ja koitan saada sen vihdoin terveeksi. En ajatellut että linkuttaisin loppuelämäni joka aamu kun kantapää on tulessa. Puukkoa tai kortisonia en vaivalle tahdo vielä tässä vaiheessa näyttää, mutta uskon edelleen vahvasti että levolla siitä eroon pääsen, mutta vielä ei ole sen aika. Nyt on edessä loppurypistys kohti joroisia, tiedossa on hieno viikonloppu, urheilun juhlaa, täynnä sankaritekoja. En malta odottaa. Myöskään illan juhlia ei voi olla odottamatta, taannoinen harjoitusleiri viikonloppu hangossa casino yms vierailuineen meidän porukalla ei jättänyt kyllä ketään kylmäksi, en olisi voinut kuvitella näkeväni ikinä semmoisia syväkyykkyjä tanssilattialla tältä porukalta kuin nyt näin :D Ja ei, niistä ei todellakaan vastannut joukkueemme "nuorten osasto". Respect siitä tekijöille. Ja kun nyt aiheeseen päästiin; kuten mainittua, allekirjoittaneelle tulee täyteen 30 vko joroisten jälkeen ja olen enemmänkuin iloinen, että meidän joukkue sitä toivottavasti jaksaa kanssani hieman juhlistaa vielä kisan jälkeen (kyllä, tämä oli haaste!). Sen verta aktiivisesti tässä on talvenaikana oltu tekemisissä porukan kanssa että olemme ainakin minun mielestäni kunnon projektin "päättäjäiset" ansainneet! ....mutta sitä ennen, edessä vielä kuukauden verran hikisiä kilometrejä, litroittain urheilujuomaa ja kilotolkulla pastaa. Toivottavasti kaikki pysyy terveenä, muuta en tässä vaiheessa voi toivoa, tässä vaiheessa ei ole enää paljon tehtävissä, siitä huolimatta, tsemppiä kaikille!
Hyvää juhannusta!
Niko
